14.04.2022
MPK:n kyberturvallisuuden kouluttajat, paikallispataljoonan esikuntatyöskentelyn kouluttajat ja Helsingin reserviupseerien Pioneeriosasto ry on palkittu innovaatioista reserviläistoiminnassa pääkaupunkiseudulla. Palkinnot myöntää maanpuolustusta tukeva Urlus-säätiö.
MPK:n kyberturvallisuuden kouluttajapoolin kerrotaan palkitsemisperusteluissa tehneen pyyteettömästi työtä ajankohtaisen aiheen parissa. Kyberturvallisuuskouluttajat ovat kehittäneet osaamista valtakunnallisella yhteistyöllä ja osallistuneet kansainvälisiin harjoituksiin. Näistä merkittävimpiin lukeutui Naton kyberpuolustuksen osaamiskeskus CCDCOE:n johtama Locked Shields -harjoitus, jossa Suomen joukkue sijoittui toiseksi.
Paikallispataljoonan esikuntatyöskentelyn kouluttajien todetaan järjestäneen vuodesta 2014 alkaen systemaattisesti esikuntatyöskentelyn kursseja, joille on osallistunut vuosittain noin sata reserviläistä. Kursseja on järjestänyt MPK yhteistyössä Stadin Sissien kanssa.
Pioneeriosasto kehitti ja toteutti yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) kanssa korona-aikana innovatiivisen etäluentosarjan, jossa kouluttajina toimivat asiantuntijat muun muassa MPKK:lta. Luennoille osallistui verkon kautta 50—100 osallistujaa kerrallaan.
Tutustu MPK:n kyber- ja informaatioturvallisuuden koulutukseen: klikkaa tästä
Lue lisää: MPK:n kyberkoulutustiimi palkittiin MPK:n vuoden kouluttajana 2021
Teksti: MPK