Siirry sisältöön

Mitä Kotiseutuharjoitukset ovat?

Kotiseutuharjoitus on alueellinen varautumisharjoitus, johon järjestöjen vapaaehtoistoimijat, kunnat ja viranomaiset tulevat kouluttautumaan ja harjoittelemaan yhdessä. Harjoituksissa eri toimijat välittävät muille parasta osaamistaan, oppivat toisiltaan ja harjoittelevat yhteistoimintaa mahdollisissa häiriötilanteissa. Kotiseutuharjoitukset tarjoavat vapaaehtoisille mahdollisuuden oppia ja harjoitella turvallisuustaitoja ja näin parantaa omaa henkistä kriisinkestävyyttään sekä tutustua järjestöjen toimintaan.

Kotiseutuharjoitusten toteutustapa ja sisällöt vaihtelevat alueen tarpeiden mukaan. Harjoituksessa voi olla useita varautumistaitoja kehittäviä kursseja, joiden päätteeksi järjestetään yhteinen tilanneharjoitus. Vaihtoehtoisesti Kotiseutuharjoituksessa voidaan keskittyä harjoittelemaan yhteistoimintaa kuvitteellisessa häiriötilanteessa hyödyntäen jo aiemmin koulutettuja varautumistaitoja.

Kotiseutuharjoitukset käynnistettiin uudelleen vuonna 2019 hankkeessa, jota tuki Jane ja Aatos Erkko Säätiö. Kotiseutuharjoituksilla on pitkä historia, mutta välillä niiden järjestäminen taantui. Hankkeen myötä luotiin Kotiseutuharjoituksen toimintamalli ja vakiointiin se osaksi alueiden vuotuista toimintaa. Kotiseutuharjoituksilla on tärkeä rooli paikallisten järjestöjen, kuntien ja viranomaisten yhteistoiminnassa ja sen harjoittelussa häiriö- ja poikkeustilanteiden varalta.

Kotiseutuharjoitusten taustaa

Suomalaisen kokonaisturvallisuuden mallissa koko kansalaisyhteiskunta on mukana turvallisuustyössä. Kotiseutuharjoitukset ovat osa toimia, joilla järjestökentän ja vapaaehtoistoimijoiden resurssit ja osaaminen saadaan tehokkaammin tukemaan alueellista ja paikallista varautumista.

Lue lisää suomalaisesta kokonaisturvallisuuden mallista:
>> Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017


Nimi
Ajankohta
  • Turvallinen Uusimaa - Turvallisuus digitaalisessa maailmassa

    19.9.2021
  • Kotiseutuharjoitus "RIIHIMÄKI21"

    26.11.2021 - 27.11.2021
    Riihimäki

Katso lisää koulutuksia tästä

Yhteystiedot

MPK
Keskustoimisto

Postiosoite
Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 1
00260 Helsinki

Käyntiosoite
Töölöntorinkatu 2
00260 Helsinki

 

toimisto@mpk.fi
FacebookTwitterInstagram

Koulutusjohtaja

Timo Mustaniemi
045 180 3323
timo.mustaniemi@mpk.fi
MPK Keskustoimisto

Koulutuspäällikkö

Satu Virtanen
040 517 2073
satu.virtanen@mpk.fi
Tutustumistoiminta - nuoret ja naiset
MPK Keskustoimisto