Siirry sisältöön
MPK:n hihamerkki kenttäasun hihassa. Taustalla maastokuvio M05.

01.09.2022

Maanpuolustuskoulutus MPK:n tärkein voimavara ovat sitoumuksen tehneet vapaaehtoiset kouluttajat ja toimijat, joita ilman MPK ei voisi toimia. Toimintansa kehittämiseksi MPK toteuttaa syyskuussa vapaaehtoisille kouluttajilleen ja toimijoilleen kyselyn, jonka tarkoituksena on kerätä kokemuksia, näkemyksiä ja kehittämisajatuksia.

Kouluttaja- ja toimijakyselyn tarkoituksena on selvittää, miten tyytyväisiä MPK:n sitoumuksen tehneet vapaaehtoiset ovat MPK:n toimintaan sekä kerätä näkemyksiä ja ajatuksia toiminnan kehittämiseksi. Koulutusjohtaja Timo Mustaniemi korostaa, että vapaaehtoisten näkemyksillä on merkitystä varsinkin lakiuudistusten ja turvallisuuspoliittisen tilanteen muutosten jälkeen.

— Juuri nyt on ensiarvoisen tärkeää, että saamme paljon tietoa vapaaehtoistemme ajatuksista. Noin kolmentuhannen sitoutuneen vapaaehtoisen joukossa on sellaista osaamista, tietotaitoa ja näkökulmia, joita emme vain henkilökunnan kesken keskustellen tavoita. Siksi toivomme, että mahdollisimman moni sitoutunut vastaa kyselyyn tänä syksynä, Mustaniemi kannustaa.

Uudistettu, tiivistetty ja yhteinen kysely kaikille vapaaehtoisille

Vuoteen 2021 asti MPK toteutti joka toinen vuosi erilliset kouluttaja- ja toimijakyselyt eri tehtävissä toimiville vapaaehtoisille. Nyt kyselyt on yhdistetty yhdeksi, yhteiseksi kyselyksi, johon vastaavat niin kouluttajat kuin toimijatkin. Kyselyä on yhdistämisen lisäksi tiivistetty – aiempina vuosina vastanneet saattavat muistaa lähes 90 kysymyksen maratonin, mutta uudessa kyselyssä kysymyksiä on vain 52 kappaletta.

— Vastaamista on pyritty helpottamaan tekemällä kyselystä lyhyempi, tinkimättä kuitenkaan asiasisällöstä. Kysely myös toteutetaan jatkossa joka vuosi, jotta sen avulla päästään nopeammin kiinni ajankohtaisiin kehittämistarpeisiin ja mahdollisuuksiin, Mustaniemi kertoo.

Sähköpostia sitoutuneille

Kouluttaja- ja toimijakysely toteutetaan Surveypal-järjestelmässä 1.—25.9.2022. Kyselylinkki jaetaan sähköpostitse MPK:n järjestelmästä kaikille vapaaehtoisille, joilla on järjestelmään kirjattu, voimassa oleva sitoumus MPK:n toimintaan.

— Nyt on hyvä hetki tarkistaa omat yhteystiedot MPK-kortilla. Jos et saa kyselylinkkiä haluamaasi sähköpostiosoitteeseen, tarkistathan roskapostikansiosi ja MPK-kortillesi kirjatut yhteystietosi. Mikäli sinulta puuttuu sitoumus MPK:n toimintaan, kannattaa ensimmäisenä olla yhteydessä lähimpään MPK:n piiriin, Mustaniemi opastaa.


Lue lisää: Kouluttaja- ja vapaaehtoiskysely 2021: sitoutuneet vapaaehtoiset tyytyväisiä — parannettavaakin löytyy
Lue lisää sitoutumisesta MPK:n toimintaan
Tutustu kouluttaja- ja toimijakoulutukseen

Teksti ja kuva: MPK