Siirry sisältöön

16.02.2020

Ystävänpäiväviikonloppuna 14.-16.2.2020 Ilmasotakoulussa Tikkakoskella järjestettiin virtuaalitaistelukoulutuksen peruskurssi. Harjoituksen tarkoituksena on kehittää osaamista joko miehistön jäsenenä tai johtajana virtuaaliympäristöä hyödyntäen. Harjoitteluskenaarioissa on tärkeää pelaajien välinen yhteistyö sekä tietoisuus tilanteesta. Kurssi on suunnattu asepalveluksen suorittaneille henkilöille.

Osa viikonlopun osallistujista käytti järjestelmää ensimmäistä kertaa. Monilla pelaajilla oli kuitenkin ennalta kokemusta erilaisten siviilitietokonepelien pelaamisesta, joten virtuaalinen harjoittelu oli luontevaa. Perjantai käytettiin itse järjestelmän opetteluun ja lauantaina aloitettiin varsinainen taistelukoulutus.

“Peruskurssilla harjoitellaan tekniikan käyttöä ja ryhmän toimintaa, esimerkiksi käsimerkkien käyttöä, hyökkäämistä ja puolustamista”, kurssinjohtaja Mika Antola avaa.

Kurssinjohtaja Mika Antola avasi meille virtuaalisen koulutuksen saloja. Kuva: Turo Oraste

 

Ennen pelaamisen aloittamista suoritettava tehtävä käydään läpi. Pelattava skenaario voi muuttua kuitenkin jatkuvasti harjoituksen edetessä. Virtuaaliympäristössä voidaan pelata joko automatiikkaa tai muita ihmispelaajia vastaan. Ympäristössä pelihahmo voi loukkaantua ja kuolla, mutta se voidaan tarvittaessa herättää takaisin peliin. Realistisuuden vuoksi simulointi on siviilielämän tietokonepelaamiseen verrattuna hidastempoisempaa. Esimerkiksi siirtymät suoritetaan todenmukaisesti ilman pikakelauksia tai teleportteja ja näin ollen se vie aikaa. Parin tunnin harjoittelusessiosta yli puolet voi mennä pelkästään siirtymiin ja eri paikkojen tutkimiseen.

Virtuaaliympäristöä voidaan hyödyntää muun muassa etukäteisharjoitteluun. Tiettyä asiaa käydään läpi ensin tietokoneella, ja sitten opitut asiat siirretään käytäntöön. Koulutuksen aloittaminen maastossa alkaa sujuvammin, kun asiaa on tehty aiemmin virtuaalimaailmassa. Simulointiharjoituksessa käytettävät kartat eivät kuitenkaan ole todellisia. Virtuaalinen oppiminen tuo koulutukseen helppoa toistettavuutta ja tarkempaa seurantaa. Pelaamisen jälkeen sessio voidaan katsoa ja analysoida jälkikäteen. Näin saadaan tarkkaa tietoa siitä, miten tehtävässä on onnistuttu ja mitkä asiat vaativat vielä lisää harjoitusta. Skenaarion katsominen onnistuu joko lintuperspektiivistä tai pelaajan silmin.

 

Antti Paajoki oli ensimmäistä kertaa virtuaalitaistelukoulutuksessa ja totesi, että miksei tulisi jatkokurssillekin. Haastattelijoina Anne Seulanto ja Saija Kuisma. Kuva: Juha Happonen

 

Virtuaaliympäristö tuo myös uudenlaisen mahdollisuuden päivittää omaa osaamistaan. Monet asiat ja käytännöt muuttuvat ajan saatossa, ja reserviläinen voi tulla uusimaan ja kehittämään omaa osaamistaan myös virtuaalikoulutuksena. Ympäristö on mukautuvainen monien erilaisten asioiden harjoitteluun. Varusmiehet mallintavatkin sinne jatkuvasti mm. uusia ajoneuvoja ja rakennuksia. Kouluttajat pystyvät myös muuttamaan pelin ominaisuuksia kesken harjoituksen, esimerkiksi lisäämään pelaajille ammuksia tai antamaan vihjeitä mitä heidän pitäisi tehdä. Toiminnallisuuksia onkin niin paljon, ettei läheskään kaikkia pysty viikonloppukurssilla edes hyödyntämään.

“Virtuaaliympäristönkin kautta voi verestellä opittuja juttuja ja päivittää omaa osaamistaan. Esimerkiksi jääkäriryhmän muodostuminen tehdään nykyään eri tavalla, kuin ollessani armeijassa. Sitä pystyy harjoittelemaan myös täällä”, kurssilainen Antti Paajoki kertoo.

Oman osaamisen kehittämisen kannalta virtuaaliympäristö on hyvä vaihtoehtoinen harjoittelumuoto. Peliskenaarion toteuttaminen ei vaadi aikaa esimerkiksi varusteiden hakemiseen ja kuljettamiseen tai muihin käytännön järjestelyihin.

“Yhdistettynä käytännön harjoitteluun lopputulos on varsin hyvä”, Paajoki kiteyttää.

 

Teksti: Saija Kuisma