Siirry sisältöön
Kuvituskuva

Kuva: Suvi Suovaara

MPK – maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutus MPK on Suomen kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja, joka tarjoaa koulutusta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita sotilastaitojensa tai yleisten turvallisuustaitojensa ylläpitämisestä, kehittämisestä ja laajentamisesta. Maanpuolustustahtoaan voivat MPK:n toiminnassa toteuttaa niin SA-joukkoon sijoitetut, tavalliset kansalaiset, työnantajan palvelukseen varatut kuin varareserviin kuuluvatkin. Koulutusta on saatavilla sekä sotilaille että siviileille ja kaikille sukupuoleen katsomatta.

Vuonna 2008 MPK sai julkisoikeudellisen aseman, ja sen tehtävät määritellään laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. MPK:n toimintaa ohjaa ja valvoo puolustusministeriö.

Kaksi naista itsepuolustuskoulutuksessa

Kuva: Suvi Suovaara

MPK:n tehtävät

MPK:n tarkoituksena on maanpuolustuksen edistäminen koulutuksen, tiedotuksen ja valistuksen keinoin.

MPK:n julkisena hallintotehtävänä on:

  1. Järjestää:
    – sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutusta
    – tutustumistoimintaa
    – kansainvälistä koulutustoimintaa
    – vapaaehtoista maanpuolustusta koskevaa tiedotusta ja valistusta
  2. Kehittää naisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ja järjestää siihen liittyvää sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta ja tutustumistoimintaa
  3. Ohjata, tukea ja sovittaa yhteen jäsenjärjestöjen maanpuolustuskoulutusta
  4. Kehittää tutustumistoiminnalla nuorten mahdollisuuksia tutustua maanpuolustukseen.

Edellä säädettyjen tehtäviensä lisäksi yhdistys voi järjestää varautumis-, turvallisuus- sekä johtamis- ja kouluttajakoulutusta sekä tehdä aloitteita ja toimia muutoinkin maanpuolustuksen hyväksi siten kuin sen säännöissä määrätään.

Koulutus

MPK:n koulutus tukee Puolustusvoimien, muiden viranomaisten ja kansalaisten valmiutta toimia normaali- ja poikkeusoloissa. Koulutusta järjestetään yhteistyössä MPK:n 14 jäsenjärjestön mm. maan suurimpien reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Lisäksi MPK tekee tiivistä yhteistyötä turvallisuuskoulutus-, -kasvatus- ja -tiedotustyötä tekevien viranomaisten ja vapaaehtoisjärjestöjen kanssa.

Koulutuksen tavoitteena on lisätä yleistä valmiutta ja toimintakykyä yhteiskunnan häiriötilanteissa. Osa koulutuksesta onkin kuntien ja viranomaisten tilaamaa.

 


Nimi
Ajankohta
  • Taktiikan kieli

    9.5.2024 - 15.12.2024
    Verkkokurssi MPKMoodle
  • A2 Mekanisoitu pataljoona taistelussa

    9.5.2024 - 15.12.2024
    Verkkokurssi MPKMoodle
  • Panssarintorjunnan peruskurssi (PST PK) teoria

    9.5.2024 - 15.12.2024
    Verkkokurssi MPKMoodle
  • Naton perusteet -verkkokurssi

    9.5.2024 - 15.12.2024
    Verkkokurssi
  • VSS Kalliosuoja -peruskurssi

    9.5.2024 - 15.12.2024
    Verkkokurssi
  • Kulunvalvontapaikka poliisin virka-apuna

    9.5.2024
    Verkkokurssi
  • Tarkka-ammunta peruskurssi 1, teoriaopinnot

    9.5.2024
    Verkkokurssi
  • Taistelu rakennetulla alueella, perusteet -verkkokurssi

    9.5.2024 - 15.12.2024
    Verkkokurssi
  • Esikuntatyöskentelyn perusteet -verkkokurssi

    9.5.2024 - 15.12.2024
    Verkkokurssi
  • Varuskuntaravintolojen poikkeusolojen vapaaehtoistehtävät

    9.5.2024
    Verkkokurssi

Katso lisää koulutuksia tästä