Tervetuloa Kesäyön marssille Noormarkun kauniisiin maisemiin!
Kyseessä on hyvän mielen kävelytapahtuma, johon voivat osallistua kaiken ikäiset vauvasta vaariin. Osallistua voi yksin, kaksin, koko perheen voimin tai kasata vaikka harrasteporukasta tai työkavereista kokonaisen joukkueen. Alkuaikoina marssijoista yli puolet olivat sotilasjoukkueita, mutta vuosien varrella tapahtumasta on tullut voimakkaasti siviilipainotteinen kävelytapahtuma. Marssijoiden huollosta on pidetty perinteisesti huolta järjestämällä peseytymismahdollisuus, ensiapu, ruoka- ja juomatarjoilua, sekä vakuutus vahingon varalle.
Kesäyön marssi on Noormarkussa järjestettävä koko kansan kävelytapahtumana. Käveltävä matka vaihtelee 3 kilometrin esteettömästä matkasta aina pidempiin reitteihin joiden suorittamisesta saa reservin kenttäkelpoisuuden osamerkinnän (25 km ja 42 km).
Kesäyön marssin ideoijana ja toimeenpanijana oli Suomen Sotilasurheiluliiton puheenjohtaja eversti Kalervo Sipi tarkoituksenaan edistää varusmiesten, kantahenkilökunnan, reserviläisten ja siviilien kuntoa. Marssitapahtuman esikuvana oli Alankomaissa järjestettävä maailmankuulu vuosittainen siviili- ja sotilasmarssitapahtuma Nijmegenin marssi.
Järjestyksessä ensimmäinen Kesäyön marssi järjestettiin Tuusulassa 5.–6. kesäkuuta 1998 ja on sen jälkeen järjestetty vuosittain eri puolilla Suomea. Nykyisin vastuullisena järjestäjänä toimii Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK).
Tarjolla on jokaiselle sopivia matkoja ja mukaan mahtuu varmasti. Nyt marssimaan yhdessä tai yksin – Mukavaa tulee olemaan joka tapauksessa!
Huom! Kyseessä on ennakkotiedote, joten muutokset ovat mahdollisia.
Kesäyön marssi 2023 – 42 km Reservinkenttäkelpoisuuden osasuoritus
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161086
Kesäyön marssi 2023 – 42 km (kaikille avoin) Noormarkku
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161085
Kesäyön marssi 2023 – 25 km Reservin kenttäkelpoisuuden osasuoritus
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161084
Kesäyön marssi 2023 – 25 km (kaikille avoin)
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161083
Kesäyön marssi 2023 – 15 km (yksilömarssi)
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161081
Kesäyön marssi 2023 – 15 km (Perheilmoittautuminen)
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161082
Kesäyön marssi 2023 – 7 km (yksittäisilmoittautujat)
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161079
Kesäyön marssi 2023 – 7 km (perheilmoittautujat)
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161080
Kesäyön marssi 2023 – 7 km koiramarssi
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161169
Kesäyön marssi 2023- 3 km (esteetön)
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/161088
Marssin facebook-sivuilta näet reitit kuvina: Kesäyön marssin facebook-sivu
Kurssinjohtaja
Marssinjohtaja
Jani Lavonen
jani@lavonen.net
0408422077
Koulutuspäällikkö
Antti Koskela
antti.koskela@mpk.fi
0408211254
Maanpuolustuskoulutus MPK
Lounais-Suomen maanpuolustuspiiri
Rykmentintie 15 rak 5
20810 TURKU