Siirry sisältöön
Miehet metsässä saavat lähipanssaritorjuntaohjuksen NLAW käyttökoulutusta.

Hämeen Ilves 2023 lähipanssaritorjuntaohjuksen NLAW käyttökoulutus. Kuva: Saku Körkkö

Hämeen maanpuolustuspiirin perinteinen Hämeen Ilves -harjoitus järjestetään Parolannummella

Pitkät perinteet omaava Hämeen Ilves -harjoitus järjestetään jälleen syksyllä 2024. Harjoitusvalmistelut ja ilmoittautumiset kursseille ovat olleet käynnissä jo keväästä alkaen. Harjoitus toteutetaan nyt jo kolmannen kerran aiempia harjoituksia suurempana ja pidempänä kestoltaan. Järjestelyistä vastaavat MPK:n Hattulan ja Tampereen koulutuspaikat yhteistyössä.

Kummankin koulutuspaikan vastatessa omien kurssiensa valmisteluista ja Hattulan koulutuspaikan koordinoidessa koko harjoituskokonaisuutta.

Harjoitus järjestetään Parolannummen kasarmi- ja lähiharjoitusalueilla 19.9-22.9.2024.

Hämeen Ilves 2024 koostuu yhteensä 22 kurssistaHarjoituksen odotetaan keräävän tänä vuonna yhteen lähes 450–500 aktiivista osallistujaa vapaaehtoisenmaanpuolustuksen kentältä.

Harjoituksen osallistujajoukko muodostuu ympäri Suomea tulevista varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneista reserviläisistä, MPK:n sitoutuneista ja sitoutumattomista maanpuolustusaktiiveista sekä sotilaallisesta maanpuolustuksesta ja Puolustusvoimien toiminnasta kiinnostuneista vapaaehtoisista henkilöistä.

Harjoitukseen osallistumiseen on sen luonteesta johtuva, lakiin perustuva, 18-vuoden alaikäraja. Moninaisen osallistujajoukon toimintaa on kuvastanut hyvä ja vahva yhteenkuuluvaisuuden tunne ja yrittämisen ilo. Viime vuoden kokemuksiin ja palautteisiin viitaten harjoituskokonaisuus ja kurssit osallistuvine henkilöineen nivoutuivat hyvin yhteen ja yhteistyö harjoituksen kokonaistavoitteiden saavuttamiseksi oli saumatonta ja erittäin positiivista.

Harjoitusjoukot ja osallistujat ovat tulleet kokemaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen riemua. Harjoitus onkin ollut joka vuosi hyvä mahdollisuus saada uusia ystäviä ja tuttavia saman henkisistä ihmisistä. Osallistujilta kootun palautteen perusteella voidaan todeta harjoituksen läpiviennin ja harjoituskokemuksien olleen positiivisia.

Harjoitus on vapaaehtoisten toimijoiden yhteistyön summa. Harjoituksen vastuutehtävissä toimivat vapaaehtoiset toimijat. Kurssijohtajat suunnittelevat ja valmistelevat kurssinsa. Kouluttajat toteuttavat suunnitelman mukaisen koulutuksen ja kurssivääpelit sekä muu huollon henkilöstö tuottavat kurssien tukipalvelut luoden kurssinjohtajille ja kouluttajille mahdollisuuden keskittyä koulutuksen läpiviemiseen. Harjoituksen johto organisoi kurssien kaikki toiminnot yhteen, alkaen joukkojen perustamisesta aina harjoituksen purkuun.

Tänä vuonna suunnitteluun ja etukäteisvalmisteluun on pyritty entistä enemmän huomioimaan edellisten vuosien palautteet ja mahdolliset toimintaan liittyvät haasteet. Näin pyritään saamaan vielä parempi ja kokonaisuutta paremmin kouluttava ja harjoittava kokonaisuus kaikille harjoitukseen osallistuville.

Panssariprikaati ja Leijona Cateringin varuskuntaravintola Ruben ovat erittäin vahvalla panoksellaan tukemassa harjoituksen järjestelyjä. Panssariprikaati osoittaa harjoitukseen tiloja, alueita, koulutusvälineistöä, ajoneuvoja ja henkilökuntaa kouluttaja-avuksi. Varuskuntaravintola tukee elintarvikehuollon järjestelyissä opastamalla vapaaehtoistoimijoita.

Hämeen Ilves 2024-harjoitukseen on tällekin vuodelle suunniteltu laaja ja monipuolinen kurssitarjonta, josta jokainen löytää varmaan itselleen sopivan kurssin.

Ilmoittautuminen kursseille on käynnissä parhaillaan. Ilmoittautumiset kursseille päättyvät 1.9.2024 klo 23:00 paitsi Maakuntakomppanian kurssi, johon ilmoittautuminen päättyy 27.8.2024 klo 23:00. 

Lue lisää ja ilmoittaudu alla olevien linkkien kautta. Osa kursseista on kohdennettu tietylle henkilöstölle ja heidän valintansa tekee puolustusvoimat.

Hämeen ILVES 2024 kurssit

Hattulan koulutuspaikka

Hämeen Ilves 2023 Harjoituksen tukitoiminnot kurssi

Ainoastaan naisille suunnatut kurssi

Intin perusteita naisille
Sotilaan jatkokurssi naisille

Paikallispataljoonan kurssit

PAIKP esikunnan viestivälinekoulutus (MATI 2) peruskurssi
PAIKP epäsuorantulen käyttö
PAIKP Sotilaspoliisikurssi

Muut kurssit

Kranaatinheittimistön perusteet
Tiedusteluharjoitus TIEDH1
Sähkövoimajärjestelmät 3 (SVJK3) kertaava kurssi 
Kenttähuoltokurssi
Digitaalinen viestintä, media ja vaikuttaminen

Aluetoimistojen erikseen valitsemat reserviläiset, kurssille ei voi itse hakeutua.
RSOM (Reception, Staging and Onward Movement) peruskurssi

Puolustusvoimain vapaaehtoisena harjoituksena toteutettavat kurssit PV VEH
Paikallispataljoonan PAIKP maakuntakomppanian kurssi

Tampereen koulutuspaikka

Kohdennetulle henkilöstölle tarjottavat kurssit

Liikekannallepanoupseeri (LKP) jatkokurssi
Perustamiskeskuksen henkilöstöelimen jatkokurssi
Perustamiskeskuksen tilannekeskus jatkokurssi
Varastojoukkueen jatkokurssi 2/2
Perustamiskeskuksen esikuntakurssi
Perustamiskeskuksen kuljetuskurssi
Perustamiskeskuksen lääkintäkurssi
Kohteensuojaamisen peruskurssi (KoSu II)
MPK PEHA -kouluttajakoulutus

 

Lisätietoa harjoituksesta antavat

Harjoituksen johtaja
Hattulan koulutuspaikka
koulutuspäällikkö Jyrki Rohamo 050-3479201 jyrki.rohamo@mpk.fi

Tampereen koulutuspaikka
Valmiuspäällikkö Sami Tyven 040 5814 577 sami.tyven@mpk.fi

Kurssien tarkemmasta sisällöstä voi tiedustella kyseisen kurssin kurssinjohtajalta.