Siirry sisältöön
Kuvituskuva sotilaallisia valmiuksia palvelevasta koulutuksesta

Kuva: Pasi Lindroos

23.12.2021

Puolustusministeriö on päättänyt kaksi vuotta kestäneen MPK:n valtionavustusten käytön tarkastuksen. MPK:n valtionavun kohdentamisessa havaittiin vuosien 2011-2021 ajalta tahattomia ja ministeriön mukaan kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä puutteita, jotka MPK on jo korjannut prosessin aikana.

MPK:n valtionavustusten käytön tarkastus on ollut jatkumoa vuoden 2018 alusta alkaneeseen laillisuusvalvontatarkastukseen. Valtionavustusten käytön tarkastuksessa havaittiin muutamia tahattomia ja ministeriön mukaan kokoluokaltaan merkityksettömiä puutteita, joiden seurauksena MPK maksaa valtionapua takaisin kymmenen vuoden ajalta korkoineen 49 108 euroa. Tällä ajanjaksolla MPK on saanut valtionapua yhteensä 24 256 000 euroa. Valtionavun kohdentamiseen liittyvät virheet eivät ole kuitenkaan puolustusministeriön arvion mukaan aiheutuneet tahallisesta tai rikollisesta toiminnasta.

MPK:n taloushallinto vuoden 2021 osalta täytti jo asetetut vaatimukset, eikä siihen kohdistunut huomautuksia.

— Hyvä, että tämä pitkä prosessi on vihdoinkin ohi ja voimme jatkossa keskittyä koulutuksen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Olemme korjanneet kustannuslaskentaamme liittyvät puutteet heti, kun sellaisia on tullut esille, toteaa MPK:n hallituksen puheenjohtaja Mika Hannula.

Puolustusministeriön selvitysten mukaan MPK:n valtionavustuksen käyttöä ja siihen liittyvää taloushallintoa on kehitetty siten, että kirjanpidon, raportoinnin sekä seurannan voidaan katsoa olevan hallinnassa. Kun tahattomat epätarkkuudet ovat prosessin aikana tulleet ilmi, MPK on vahvistanut taloushallintoa kehittämällä talousjärjestelmää ja palkkaamalla talouspäällikön.

Lain mukaan MPK voi käyttää valtionapua vain julkisoikeudellisiin koulutustehtäviin, joita ovat sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus, tutustumistoiminta ja tiedotus ja valistus. Muu kokonaisturvallisuuskoulutus, kuten varautumis- ja tuvallisuuskoulutus joudutaan rahoittamaan muilla tuloilla, kuten säätiötuella ja osallistumismaksuilla.

Puolustusministeriön tiedote aiheesta

Lisätietoja:

Antti Lehtisalo
MPK:n toiminnanjohtaja
antti.lehtisalo@mpk.fi
050 388 3088