Siirry sisältöön

27.02.2023

Perinteinen suomalainen maanpuolustaja mielletään usein hieman varttuneemmaksi miespuoliseksi henkilöksi, jolla on luonnollisesti takana varusmiespalvelus – silloin joskus. Maanpuolustus kiinnostaa kuitenkin monia muitakin, ja siitä hyvän esimerkin saimme Parolannummelta Sotilaan talvitaidot naisille -kurssilta.

Yksi kurssin kouluttajista oli Wivi Valtanen, joka oli vapaaehtoisena kouluttajana MPK:ssa ihka ensimmäistä kertaa. Asepalveluksesta Valtanen oli kotiutunut joulukuussa 2021.

Millainen ensimmäinen kerta oli toistaiseksi ollut?

”Aluksi oli jopa vähän kaoottinen fiilis, kun perjantai-ilta oli niin intensiivinen ja tapahtui paljon asioita samaan aikaan. Sanottiin vain, että mene tänne ja tuonne. Mutta heti kun olimme saaneet kurssilaiset juttuun sisälle ja kertasimme kouluttajien kesken suunnitelmia, niin ehti vähän rauhoittua”, Valtanen kertoo alkutunnelmista.

”Täällä on päässyt myös toteuttamaan itseään, eli ei tarvitse toimia vain käskyjen mukaan, vaan meillä kouluttajilla on ollut myös omaa vapautta. On kyllä ollut tosi kivaa”, hän jatkaa hymyillen.

Kurssin vapaaehtoinen kouluttaja Wivi Valtanen

Wivi Valtasen ensimmäinen viikonloppu vapaaehtoisena kouluttajana oli alkanut hyvin. Erityisesti kurssihenkilöstön hyvä ryhmähenki oli tehnyt häneen vaikutuksen.

Kouluttajan monet roolit tuottavat monipuolista osaamista

MPK:n vapaaehtoisilla kouluttajilla voi olla hyvin monimuotoisia rooleja kurssista riippuen. Joskus kouluttajilla on valtaosa kurssilla tarvittavasta substanssiosaamisesta, kun taas joissain kokoonpanoissa kurssinjohtaja saattaa ottaa merkittävää vetovastuuta myös koulutustehtävistä. Kouluttajatehtävissä oppii mm. kouluttamis- ja johtamistaitoja, mutta toiminnan kautta mukaan voi tarttua paljon muutakin.

Toista kertaa kouluttajan saappaissa ollut Helen Wicht kertoo kokemuksistaan: ”Kouluttajana olen oppinut rauhallisuutta, itsensä ja muiden kuuntelemista ja sen, ettei tämä elämä niin vakavaa olekaan”, hän nauraa.

”Mieleenpainuvinta on ollut se, kun saattaa kuulla pari kuukautta kurssin jälkeen, että osallistujalla on siitä edelleen hyvä fiilis, tai että kurssilla opitusta taidosta on oikeasti ollut hyötyä”, Wicht miettii kouluttajana toimimisen kohokohtiaan.

Kurssin vapaaehtoinen kouluttaja Helen Wicht

Helen Wicht oli toiminut kouluttajana kerran aikaisemmin. Hänen mielestään kouluttaessa opittuja taitoja pystyy hyvin hyödyntämään myös arkielämässä.

Rohkeasti mukaan, taustasta riippumatta

Kysyimme molemmilta kouluttajilta, kenelle he suosittelisivat kouluttajan roolia ja molempien vastaus oli selvä: kenelle tahansa, jota kiinnostaa kehittää itseään ja jakaa omaa osaamistaan.

MPK:n vapaaehtoiseksi kouluttajaksi voi pyrkiä kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut täysi-ikäinen Suomen kansalainen. Kaikilla kursseilla kouluttamiseen ei vaadita edes suoritettua varusmiespalvelusta. Tärkeintä on oma asenne ja uteliaisuus aihetta kohtaan. MPK tarjoaa myös maksutonta koulutusta kouluttajatehtäviin haluaville. Kouluttajatehtävistä voi kysyä lisätietoja paikallisen MPK:n piirin henkilökunnalta.

Teksti: Saija Kuisma
Kuvat: Tommy Koponen