Siirry sisältöön

09.02.2021

Aurinko hymyili kilpaa kurssilaisten kanssa MPK:n Hattulan koulutuspaikan järjestämällä B-ajo-oikeuskurssilla helmikuun ensimmäisenä lauantaina. Paukkuva pakkanenkaan ei hillinnyt kurssilaisten innokkuutta.

– Upea päivä ja varsinkin nyt tuntui hienolta osallistua, kun vähään aikaan ei ole ollut missään, totesi Annu Kajanne, joka puki monen osallistujan fiilikset sanoiksi.

B-ajo-oikeuskurssin tarkoitus oli opettaa kurssilaisille Puolustusvoimien ajoneuvojen käytön erikoismääräykset ja perusteet sekä ajoneuvolle tehtävät tekniset ja liikenneturvallisuuteen vaikuttavat tarkastukset.

Lisäksi kurssilla harjoiteltiin ajoneuvojen käsittelyä ja ajamista erilaisissa maastoissa sekä perävaunun kytkemistä ja käsittelyä.

Motivoituneita kurssilaisia

Kaverukset Tiia Impivaara, Hanne Markoff ja Annu Kajanne olivat lähteneet Hattulaan uusimaan B-ajo-oikeuttaan, joka oli kaikilla kolmella pian umpeutumassa. Ajo-oikeus pitää uusia viiden vuoden välein.

Kolme naista tekee tarkastusta auton konepellin alla huoltohallilla

Kaverukset Tiia Impivaara (vas.), Hanne Markoff ja Annu Kajanne tekevät tarkastukset ennen ajoneuvon vastaanottoa huoltohallissa. Defenderin moottorin öljyn ja jäähdytysnesteen määrät ovat kunnossa.

– Olen täällä siitä syystä, että olen mukana järjestävässä organisaatiossa kevään NASTA Merituuli -harjoituksessa Haminassa ja minun tulee ennen sitä uusia B-ajo-oikeuteni. Lisäksi kaverit tulivat tänne, kertoi Tiia motiiveistaan osallistua tähän sotilaallisia valmiuksia palvelevaan koulutukseen.

Yhtä lailla MPK:n toimintaan on sitoutunut Jari Kinnunen, jolle B-ajo-oikeus tulee tarpeeseen tarkka-ammunnan tukilaitteiden kuljettamisessa.

Mies ajaa pakettiautoa peräkärryn kanssa

Jari Kinnunen kurvaili keilaradalla peräkärryn kanssa tottuneen oloisesti. Ratin takaa hymyilevä mies käy normaalivuonna useita kertoja MPK:n kursseilla. Perhe ja työ ovat toki tärkeimpiä, mutta hienosti on paljon harrastavassa perheessä saatu aina sovitettua menot.

– Saamme kuljettaa laitteet Puolustusvoimien ajoneuvoilla, mutta tarvitsemme kuljettajia, täsmentää Jari syytään osallistua kurssille.

Keilarata irrotti iloisia ilmeitä

Koko päivän kestäneen kurssin aikana ehti kerrata vanhaa ja oppia uutta: varsinkin peräkärryn kytkeminen ja sen kanssa peruuttaminen oli monille kurssilaisille täysin uusi kokemus. Keilojen välissä pujottelu ja peruuttaminen herättikin hilpeimmät huudahdukset.

Ihmisiä ulkona pakettiauton, jossa peräkärry ja keilojen ympärillä

Kurssin mieleenpainuvimpia kokemuksia ensikertalaiselle oli peräkärryn kytkemisen ja käsittelyn opettelu. Pakkasessa odottelu ei haitannut, kun tiedossa oli jännittäviä hetkiä auton ratissa.

Kouluttaja Juha Varjola osasi taitavasti opastaa kurssilaisia peräkärryn käsittelyyn, hyppäsi ratin taakse sitten aloittelija tai kokenut konkari. Palkinnoksi hän saikin iloisia ja innostuneita ilmeitä kurssin täydeltä.

Kurssinjohtaja Sauli Mäentaustan teesit peräkärryn käsittelyyn tulivat myös tutuksi: muista ottaa aina kaveri mukaan peräkärryn kanssa peruutellessa ja muista myös, että ajaminen on sallittu vain ajoluvassa mainitulla alueella.

Kurssi tarjosi mukavasti sekä teoriaa että käytännön harjoittelua. Teoriaosuudessa Christian Mikkonen antoi tehokkaan teoriatietopaketin ja kertasi muun muassa 1.6.2020 voimaan tulleen tieliikennelain keskeisiä uudistuksia.

Turvallisesti kurssin aikana ja sen jälkeen

Korona-aikana järjestettävällä kurssilla oli luonnollisesti otettu turvallisuusmääräykset erityisen tarkasti huomioon. Kurssilaisten tuli noudattaa turvavälejä ja käyttää aina maskia, kun oltiin sisätiloissa. Lisäksi kurssilaiset jaettiin turvallisuuden vuoksi pienryhmiin.

– Turvallisuusjärjestelyt oli hoidettu hyvin. Lisäksi kurssikirje tarjosi todella paljon tärkeätä tietoa jo ennen kurssin alkua, kurssilainen Tiia Impivaara vakuutti.

Turvallisuutta korostettiin myös toisesta näkökulmasta: tavoitteena on säilyttää pyöreä nolla kolaritilastoissa jatkossakin.

– Kurssin yksi merkittävä tavoite on opettaa, miten Puolustusvoimien materiaali pysyy kunnossa. Kursseillamme on paljon ajosuoritteita, mutta ei yhtään kolareita, toteaa kurssinjohtaja Sauli Mäentausta ylpeänä.

Tähän me kurssin käyneet tähtäämme jatkossakin. Ja parempaa evästystä ei olisi voinut saada – siispä suuret kiitokset kaikille kurssin järjestämiseen osallistuneille!

Teksti ja kuvat: Taina Luoto