Siirry sisältöön
Kaksi naista metsässä maastopuvuissa harjoittelee voimankäyttöä

21.06.2023

Kiinnostaako vapaaehtoinen asepalvelus, mutta haluaisit saada jo ennakkoon hieman tuntumaa siihen, millaista varusmiehen arki on? Asia on helposti järjestettävissä. MPK järjestää juuri tätä tarkoitusta varten Sotilaan perustaidot naisille -kursseja, joilla opetetaan kattavasti erilaisia palvelusaikana tarvittavia perusasioita.

Kurssilaiset oppivat aseiden turvallisen käsittelyn periaatteet, osallistuvat sulkeisharjoituksiin ja harjoittelevat itsepuolustusta. Viikonlopun mittaisen kurssin aikana myös tutustutaan varuskuntaravintolaan, opetellaan hätäensiapua ja kokeillaan maastossa yöpymistä – sekä paljon muuta.

Parolannummen varuskunnassa 9.–11.6.  järjestetylle Sotilaan perustaidot naisille 1 -kurssille osallistui 14 kiinnostunutta. Mukana oli sekä varusmiespalvelukseen lähteviä nuoria että varttuneempia naisia, jotka halusivat muuten vain tutustua sotilaan arkeen.

”Minun pitää käydä vielä lukio loppuun ennen kuin voin mennä armeijaan. Loppui kuitenkin vähän maltti kesken, joten lähdin tänne jo etukäteen kokeilemaan”, kurssilainen Iida Nurmimäki kertoo.

Tyttö ulkona maastopuvussa

Nurmimäki sanoo yllättyneensä siitä, millainen tunnelma kurssilla on. Hän kertoo odottaneensa tiukempaa kurinpitoa, mutta loppujen lopuksi ilmapiiri on ollut jopa leppoisa. ”Olen tykännyt tosi paljon. Kaikki kurssilaiset ovat olleet tosi motivoituneita, ja yhteishenki on hyvä. Eniten odotan sitä, kun päästään kokeilemaan aseita ja yöpymään maastossa”, Nurmimäki sanoo.

Kurssin ohjaajiin kuuluva aliluutnantti Ellen Ekblom kannustaa kaikkia aiheesta kiinnostuneita lähtemään mukaan. Sellainen realiteetti kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kurssiin kuuluu liikettä ja toimintaa, joten kropan tulee kestää ainakin kevyttä rasitusta.

”Normaali peruskunto riittää, etteivät paikat mene rikki pienestä suorittamisesta. Omat varusteet pitäisi jaksaa kantaa ja polvien tulisi olla sellaisessa kunnossa, että pystyy olemaan esimerkiksi korkeassa polviasennossa. Täällä kuitenkin harjoitellaan itsepuolustusta ja muuta sellaista”, Ekblom sanoo. Tätä ehtoa lukuun ottamatta ei muunlaisista vaatimuksista tarvitse huolehtia. Kaikki tarpeellinen opetetaan kurssilaisille kädestä pitäen, eikä ketään ei jätetä yksin. Iida Nurmimäki kannustaa kaikkia lähtemään kokeilemaan, mikäli asepalveluksen suorittaminen on käynyt mielessä.

”Todellakin kannattaa tulla mukaan! Täällä oppii lyhyessä ajassa kaikki tärkeimmät asiat, mitä armeijassa tarvitaan, joten suosittelen lämpimästi”, kurssilainen sanoo.

 

Teksti ja kuvat: Saku Schildt