Siirry sisältöön

20.12.2019

Arvoisa maanpuolustusväki!

On aika rauhoittua joulun viettoon ja hieman levätä kiireisen ja aktiivisen vuoden jälkeen.
Haluamme kiittää teitä kaikkia siitä työstä, mitä olette vuoden aikana tehneet vapaaehtoisen
maanpuolustuksen eteen ja ajastanne, jota siihen käytätte.  Lämmin kiitos!

Lämmin kiitos teille kaikille aktiivisesta vuodesta 2019 ja panoksestanne MPK:n toiminnassa.
Nyt on aika hengähtää hetkeksi joulun viettoon ja ensi vuonna taas jatketaan maanpuolustustyön parissa.

Muutama asia vielä muistiksi ja tiedoksi:

1. Piiritoimiston väki eli piiripäällikkö ja koulutussihteeri ovat lomalla 23.12.2019-6.1.2020 välisen ajan.

2. PV kouluttajaoikeudellisille on tehty kurssijärjestelmään kurssi nimellä – Sokos 1, 2 tai 3 kouluttajatason mukaan. Tähän liittyen on tullut kyselyjä, mitä tämä tarkoittaa.
Se tarkoittaa sitä, että tämä on tehty hallinnointia ja tiedottamista varten eli ei aiheuta toimenpiteitä teidän puoleltanne.

3. Kurssinjohtajakurssi pidetään Huovinrinteen Upseerikerholla 18.1.2020 ja ensimmäinen Talvi HUOVI20 superviikonloppu 7.-9.2.2020.
Näiden ilmoittautumiset kurssikalenterin kautta.

Rauhallista joulua ja maanpuolustuksellista uutta vuotta 2020!

Toivottaa koko Lounais-Suomen maanpuolustuspiirin henkilökunta