08.05.2024
Pääkaupunkiseudun Turvallisuuspäivät Rautatientorilla on vakiinnuttanut paikkansa kevään suurena turvallisuustapahtumana Helsingissä paraatipaikalla viikkoa ennen koulujen päättymistä. Tällä aikautuksella on haluttu tarjota myös koululaisille ja opiskelijoille kunnon osallistumismahdollisuus heti perjantaina tapahtuman avauduttua. Parhaimmillaan kävijöitä on ollut kaikkinensa jopa 10 000.
Vuonna 2017 tämä turvallisuustapahtuma järjestettiin elokuussa Kansalaistorilla nimellä Nuku rauhassa. Tällä brändillä toimittiin vielä koronavuosien 2020-2021 jälkeenkin vuonna 2022, mutta tapahtumapaikka vaihdettiin Rautatientorille ja ajankohtaa aikaistettiin toukokuun lopulle. MPK:n Turvallisuuspäivä -brändiä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 2023, ja täällä Helsingissä järjestettävässä tapahtumassa käytetään rinnalla Pääkaupunkiseudun Turvallisuuspäivä/-t -nimeä.
Turvallisuuspäivä kerää yhteen turvallisuuden parissa toimivat viranomaiset, järjestöt ja muut toimijat. Kaikille avoimessa maksuttomassa tapahtumassa on mahdollisuus tutustua alan viranomaisiin ja vapaaehtoisjärjestöihin keskustelemalla, kysymällä, kokemalla ja kokeilemalla; näytteilleasettajilla on hyvä valikoima toiminnallisia rasteja ja ajankohtaista informaatiota, esimerkkeinä vaikkapa ensiavun antaminen, puristusvoiman mittaaminen, sotilasrepun (täyspakkaus) kokeileminen, tietovisa, 72 tuntia varautumissuositus kotitalouksille -info, ja onpa Helsingin poliisilaitoksella ollut paikalla lupapalveluiden tunnistusauto, jossa voi käydä antamassa sormenjäljen matkustusasiakirjaa varten, kunhan hakemus on tehty netissä ennakkoon valmiiksi; suuren suosion vuoksi tämän vuoden tapahtumaan poliisilta on tulossa peräti kaksi tunnistusautoa. Tähän kun lisätään vielä pelastusnäytökset ja pelastuskoiranäytökset sekä juontaja Jone Nikulan haastattelut varusmiehille suomalaisesta asevelvollisuudesta ja erityinen teemahaastattelu Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta sen viettäessä 60-vuotisjuhlavuottaan, niin voidaan perustellusti sanoa, että torilla todella pääsee kärryille siitä, mitä kokonaisturvallisuus pitää sisällään ja miten jokainen meistä voi olla mukana rakentamassa turvallista Suomea.
Keskeinen osa suomalaista kokonaisturvallisuuden toimintamallia on yhdessä tekeminen. Viranomaisilla, elinkeinoelämällä, järjestöillä ja meillä jokaisella kansalaisella on kullakin oma roolinsa turvallisuuden rakentamisessa. Luottamus yhteiskuntaan syntyy osallistumalla ja yhdessä tekemällä.
Tällä kertaa Rautatientorilla on ennen näkemätön tarjonta viranomais- ja järjestöosaamista (28 kpl) tukemassa sinua varautumiseen liittyvissä asioissa: Maanpuolustuskoulutus MPK, Helsingin kaupungin pelastuslaitos ja Helsingin pelastuskoulu, Helsingin Pelastusliitto ry, Helsingin poliisilaitos, Helsingin Rauhanturvaajat ry, Helsingin Reserviupseeripiiri ry, Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry, Helsingin Väestönsuojeluyhdistys ry, Hätäkeskuslaitos, Kaartin jääkärirykmentti ja Uudenmaan aluetoimisto, Liikenneturva, Maanpuolustusnaisten Liitto Helsingin Seudun Piiri ry, Naisten Valmiusliitto ry, Rajavartiolaitos, Sotien 1939-1945 pääkaupunkiseudun perinneyhdistys ry, Veteraanivastuu ry, Sotilaskoti, pääkaupunkiseudun sotilaskotiyhdistykset, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry, Tulli, Uudenmaan Martat ry, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu 60 vuotta: Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri, Uudenmaan vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Meripelastusseura, Sukeltajaliitto, WWF Suomi, Pelastakaa Lapset ry, Reijo Rautauoman säätiö. Vääpelikilta ry.
Turvallisuuspäivien musiikista vastaavat Kaartin soittokunnan varusmiesbändi ja MPK Etelä-Suomen maanpuolustussoittokunta. Hernekeittotarjoilusta (tuotto sotaveteraaneille) vastaa Vääpelikilta ja munkkikahvit saat ostettua liikkuvasta Sotilaskodista – tervetuloa siis myös viihtymään!
Kuten jo aiemmin tuli esille, niin koululaisten ja opiskelijoiden osallistuminen on yritetty mahdollistaa matalalla kynnyksellä heti perjantaina säätämällä tapahtuman ajankohtaa. Koko perheen tapahtuma tästä on saatu aikaiseksi järjestämällä Turvallisuuspäivät kaksipäiväisenä, joista jälkimmäinen on lauantai. Onkin ollut mukava havaita, että näillä painotuksilla on päästy haluttuun lopputulokseen; perjantaina näkyy enempi nuoria ja lauantaina ovat liikkeellä myös lapsiperheet.
Kiertämällä kaikki esittelypisteet (28 kpl), ja suorittamalla niillä vaaditut tehtävät, saat leimat rastikorttiisi; palauttamalla rastikortin lopuksi MPK:n esittelypisteelle osallistut Linnanmäen rannekkeiden arvontaan.
Useimmilla esittelypisteillä on huomioitu myös perheen pienimmät, esimerkiksi MPK:n pisteellä onnenpyörä on ollut lasten kestosuosikki. Monet toiminnalliset tehtävät soveltuvat myös lapsille, ja onpa joukossa ollut usein pelkästään heitä varten räätälöityjä rasteja.
Ja olitpa nuori tai vanha, niin esimerkiksi Helsingin poliisin hevospartio tai vaikkapa Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen pelastuskoira etsintätehtävässä herättää kiinnostuksen ja saa useimmat meistä hyvälle mielelle.
Pääkaupunkiseudun Turvallisuuspäivät 2024 järjestää MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Perjantaina 24.5. ohjelmaa järjestetään klo 10-18 ja lauantaina 25.5. klo 10-15. Tapahtuma on avoin, maksuton ja soveltuu kaiken ikäisille.
10.00 – 10.05 Tapahtuman avaus, piiripäällikkö Vesa Sundqvist, MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri
10.05 – 10.30 Musiikkiesitys, Kaartin soittokunnan varusmiesbändi
10.35 – 11.10 Pelastusnäytös, Helsingin kaupungin pelastuslaitos / Helsingin pelastuskoulu
11.15 – 11.30 Suomalainen asevelvollisuus, haastattelu, Jone Nikula
11:35 – 12.05 Musiikkiesitys, Kaartin soittokunnan varusmiesbändi
12.15 – 12.45 Pelastuskoiranäytös, Helsingin väestönsuojeluyhdistys
14.00 – 14.15 Suomalainen asevelvollisuus, haastattelu, Jone Nikula
14.15 – 15.15 Musiikkiesitys, Kaartin soittokunnan varusmiesbändi
15:15 – 15.45 Pelastusnäytös, Helsingin kaupungin pelastuslaitos / Helsingin pelastuskoulu
16.00 – 16.20 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu 60 vuotta, haastattelu, Jone Nikula
16.30 – 17.30 Musiikkiesitys, Kaartin soittokunnan varusmiesbändi
18.00 Tapahtuma-alue sulkeutuu
10.01 – 10.25 Musiikkiesitys, MPK Etelä-Suomen maanpuolustussoittokunta
10.25 – 10.45 Pelastuskoiranäytös, Helsingin väestönsuojeluyhdistys
10.45 – 11.10 Pelastusnäytös, Palokuntanuoret / Vapaapalokunta
11.10 – 11.20 Suomalainen asevelvollisuus, haastattelu, Jone Nikula
11.20 – 12.00 Musiikkiesitys, MPK Etelä-Suomen maanpuolustussoittokunta
12.10 – 12.40 Pelastuskoiranäytös, Helsingin väestönsuojeluyhdistys
12.45 – 13.15 Musiikkiesitys, Kaartin soittokunnan varusmiesbändi
13.20 – 13.55 Pelastusnäytös, Palokuntanuoret / Vapaapalokunta
13.55 – 14.15 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu 60 vuotta, haastattelu, Jone Nikula
14.15 – 15.00 Musiikkiesitys, Kaartin soittokunnan varusmiesbändi
15.00 Pääkaupunkiseudun turvallisuuspäivät 2024 päättyvät
MPK:n tehtäviin tämänkaltaisen kokonaisturvallisuustapahtuman järjestäminen sopii erinomaisesti, sillä toimiihan MPK valtakunnallisena koulutusorganisaationa ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen yhteistyöorganisaationa ja koordinaattorina.
piiripäällikkö
Vesa Sundqvist
MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri