MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Förvarsutbildningsföreningen

Henkilötietojen päivittäminen MPK:n järjestelmään on monesti asia, mikä unohtuu tehdä siinä kohdassa, kun muutetaan uuteen
osoitteeseen tai sähköpostiosoite muuttuu. Tämän lisäksi on hyvä käydä säännöllisin väliajoin katsomassa, että MPK-kortilla
ovat kaikki suoritetut kurssit merkittynä ja osaamistiedot oikein.
Esimerkiksi hygieniapassin suorittaminen kirjataan osaamistietoihin, mutta se ei päivity automaattisesti Evirasta MPK:n järjestelmään. Viime viikolla tulleet
ylennykset eivät myöskään päivity järjestelmään automaattisesti mistään, joten nämäkin on hyvä katsoa olevan ajantasalla.
Osaamistiedot lisätään koulutussihteerin toimesta järjestelmään ja tiedon lisäämiseen tarvitaan suoritetusta kurssista todistuksen kopio.

Tietojen päivittämisellä varmistat sen, että postit niin kirjeitse kuin sähköisestikin kulkevat oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan.
Vuoden 2018 lähestyessä loppuaan voisikin olla hyvä aika tehdä tämä tarkastus, niin kaikki on sitten kunnossa heti vuoden alussa, kun
uusi kurssivuosi lähtee käyntiin. Mikäli sinulle tulee kysyttävää asian suhteen niin koulutussihteeri Minna Nenonen vastaa mielellään
kysymyksiisi sähköpostilla minna.nenonen@mpk.fi tai puhelimitse 040-723 4866.