Siirry sisältöön
Mika Hannula ja Juha Parkkonen seisomassa Suomen lipun ja MPK:n lipun edessä

MPK:n hallituksen väistyvä puheenjohtaja Mika Hannula ja uusi puheenjohtaja Juha Parkkonen Kuva: Karo Holmberg/MPK

19.01.2024

Mika Hannulan kausi MPK:n hallituksen puheenjohtajana päättyi vuoden 2023 loppuun. Perinteiden mukaisesti puheenjohtajan kuva naulattiin MPK:n keskustoimiston seinälle.

Mika Hannula kuvaseinän edessä

Puheenjohtajuuskauden päätteeksi Mika Hannulan kuva naulattiin muiden MPK:n aikaisempien puheenjohtajien kuvien rinnalle
Kuva: Karo Holmberg/MPK

Maanpuolustuskoulutus MPK:n hallituksen puheenjohtajien vaihtotilaisuudessa 18.1.2024 läheisillä sidosryhmillä oli mahdollisuus kiittää väistyvää puheenjohtajaa Mika Hannulaa ja toivottaa uusi puheenjohtaja Juha Parkkonen tervetulleeksi.

Mika Hannula summasi puheenjohtajakauttaan ja sen vaiheita vuosien 2020-2023 aikana. Päällimmäiseksi nousi kahden kauden erilaisuus. Ensimmäistä kautta leimasi vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ja MPK:hon kohdistunut laillisuusvalvontatarkastus ja työ MPK:n toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi. Toisella kaudella tilanne oli päinvastainen: maailman turvallisuustilanteen muutos toi mukanaan koulutuskysynnän valtavan kasvun ja keskityttiin lisäämään MPK:n koulutustarjontaa.

– Seuraajallani on edessä kiinnostavat vuodet. Nyt on tärkeä hetki, jolloin lainsäädäntötyön kautta MPK:n toimintaa voidaan kehittää vastaamaan entistäkin paremmin suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin, Hannula korosti ja toivotti seuraajalleen mielenkiintoista puheenjohtajakautta vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen parissa.

MPK:n uusi puheenjohtaja Juha Parkkonen kokee saaneensa Hannulalta hyvät eväät MPK:n hallituksen puheenjohtajuuteen.

– Siitä olemme Hannulan kanssa puhuneet, mitä on tapahtumassa. Iso asia on vapaaehtoisen maanpuolustuksen tulevaisuus, jota puolustusministeriön asettama työryhmä pohtii. Selvitykseltä toivon tietysti hyvää lopputulosta, jota lähdetään viemään eteenpäin, Parkkonen toteaa Reserviläinen-lehden haastattelussa.

Yhtenä tavoitteistaan Parkkonen mainitsee jäsenjärjestöjen sitouttamisen tiiviimmin mukaan toimintaan.

– Toivon pystyväni tuomaan jäsenjärjestöt vielä tiukemmin mukaan MPK:n toimintaan kaikilla tasoilla, niin hallitustyöskentelyyn kuin jokaisen piirin toimintaan, toivoo Parkkonen.

Lisää Juha Parkkosesta ja hänen ajatuksistaan puheenjohtajuudesta voit lukea Reserviläinen-lehden artikkelista

Koko MPK kiittää lämpimästi väistyvää puheenjohtajaa Mika Hannulaa ja toivottaa Juha Parkkosen tervetulleeksi!