MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutus
Försvarsutbildning
MPK:n valmiuspäälliköt

MPK:n valmiuspäälliköt

16.01.2020

Uudistettu laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta on astunut voimaan 1.1.2020 alkaen. Samalla myös MPK on aloittanut uuden vuosikymmenen uudessa asennossa – uudet valmiuspäälliköt ovat aloittaneet tehtävissään ja MPK:n keskustoimisto on aloittanut uudessa organisaatiossa.

Valmiuspäälliköt valmiina uusiin tehtäviin

MPK:n uudet valmiuspäälliköt olivat vuoden ensimmäisen työviikon Tuusulan Taistelukoululla perehtymässä uusiin tehtäviinsä. Viikon aikana kuultiin niin MPK:n kuin Puolustusvoimien näkökulmasta uuden lain mukanaan tuomista uusista toimintamuodoista ja valmiuspäälliköiden roolista yhdyslinkkinä reserviläisten, MPK:n ja Puolustusvoimien sekä viranomaisten välillä.

Tunnelma Tuusulassa oli innostunut ja odottava. Kaikki olivat valmiina aloittamaan uusissa tehtävissään.  Kaikkiaan 14 valmiuspäälliköstä osa on kokonaan uusia ja osa aikaisemmin muissa MPK:n tehtävissä olleita.

Valmiuspäälliköiden tehtävänä on kehittää maanpuolustus- ja puolustushaarapiirien valmiutta. Työnkuvan keskeisimpinä osa-alueina ovat koulutus, vapaaehtoisten rekrytointi sekä valmius- ja turvallisuussuunnittelu.

MPK:n valmiuspäälliköillä riittää töitä kahden seuraavan vuoden aikana. Heidän tehtävänään on rakentaa yhdessä Puolustusvoimien kanssa uusi ja aikaisempaa laajempi sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen järjestelmä palvelemaan Puolustusvoimien tarpeita. MPK:n järjestämä sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus on reserviläisille väylä Puolustusvoimien järjestämään sotilaalliseen koulutukseen.

Monilla valmiuspäälliköistä on valmiiksi kytkökset oman alueensa reserviläisiin. Jokainen heistä odottaa uudelta työltään aktiivista yhteydenpitoa ja toivoo yhteydenottoja oman alueen reserviläisiltä.

Etelä-Suomen maanpuolustuspiirissä valmiuspäälliköinä aloittivat Pasi Raatikainen ja Markus Häyhtiö.  Hämeen maanpuolustuspiirissä valmiuspäälliköinä toimivat Sauli Mäentausta, Aarne Markko ja Kai Merenlahti. Kaakkois-Suomen valmiuspäällikkönä toimivat Pertti Pulkkinen ja Tapio Lakela. Lounais-Suomessa valmiuspäällikön uusissa tehtävissä aloitti Minna Nenonen ja Meripuolustuspiirissä toimii Lauri Kinnunen. Pohjanmaalla Toni Puutio on aloittanut valmiuspäällikkönä ja Pohjois-Suomessa Juha Vihavainen sekä Antti Tölli. Savo-Karjalassa Jukka Mutanen ja Jukka Päivinen.

Kaikkien valmiuspäälliköiden esittelyt ja yhteystiedot löytyvät piirien sivuilta

Lisätietoa uusista valmiuspäälliköistä löytyy myös joulukuun uutisesta.

Muutoksia MPK:n keskustoimistolla

Vuodenvaihteessa tehdyn organisaatiomuutoksen yhteydessä myös MPK:n keskustoimiston toimintoja järjesteltiin uudelleen. Toimisto jaettiin koulutus- ja viestintäsektoriin, jota johtaa koulutusjohtajaksi nimitetty Timo Mustaniemi ja hallinto- ja valmiussektoriin, jota johtaa hallintopäälliköksi nimitetty Mika Peltoniemi. Muutoksella selkeytetään ja tehostetaan MPK:n toiminnan ohjausta etenkin koulutuksen ja viestinnän osalta ja vastaamaan muuttuneita tehtäviä sekä toiminnan ja hallinnon laatuvaatimuksia.

Kuvassa keskellä seisova valmius- ja turvallisuustoimialasta vastaava Juho Raulo aloittaa työssään MPK:n keskustoimistolla 1.2.2020.

MPK:n keskustoimiston henkilökunta ja heidän yhteystietonsa