Siirry sisältöön

RUL:n toiminnanjohtaja Janne Kosonen, Suur-Savon reserviupseeripiirin puheenjohtaja Jussi Saarinen ja MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen keskustelivat optisen ampumalaitteiston tulevasta käytöstä Kuva: Miia Iivari/MPK

07.11.2019

MPK ja Mikkelin Reservinupseerit solmivat 45 000 euron arvoisen sopimuksen FN Expert (Noptel) ampumalaitteiston hankinnoista ja sen tulevasta käytöstä. Kyseessä on optinen ammunnan harjoittelulaite, jonka avulla kyetään järjestämään koulutusta, jolla ylläpidetään ja kehitetään reserviläisten perusampumataitoja.

– Ampumalaitteiston avulla voidaan järjestää tilanteenmukaisia perusammuntoja ilman melu- ja muita ympäristövaikutuksia. Ampumalaitteiston kehittäminen on hyvä esimerkki vapaaehtoistoiminnan hyödystä maanpuolustuksen hyväksi, toteaa MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen.

Yhteisen sopimuksen mukaan 45 000 euron avustuksella hankitaan kymmenen maalilaittetta ja sitä tukeva atk-ohjelmisto. Hankinnan mahdollistaa Maanpuolustuksen kannatussäätiön tuki. Ohjelmistolla monipuolistetaan kaluston käyttöä mm. sivusuunnassa liikkuvalla maalilla ja maalimäärien kasvattamisella. Mikkelin Reservinupseerit ovat tehneet pitkäjänteistä työtä ampumalaitteiston hankkimisen ja kehittämisen eteen jo vuodesta 2014.

– Avustus Mikkelin Reservinupseereille on hieno kannuste ja huomionosoitus FN Expert -laitteiden tuomisesta reserviläisten koulutukseen. Tämän on mahdollistanut muiden maanpuolustusjärjestöjen, MPK Mikkelin koulutuspaikan, Etelä-Savon aluetoimiston ja maakunnan elinkeinoelämän tuki, kertoo Suur-Savon reserviupseeripiirin puheenjohtaja Jussi Saarinen.

Nyt saatu avustus helpottaa työn jatkamista. Samalla hankinta mahdollistaa kaluston käytön MPK:n koulutuspaikoilla myös valtakunnallisesti. MPK Kaakkois-Suomen piirissä tullaan järjestämään vuoden 2020 aikana kouluttajakoulutusta, niin että muutkin MPK:n piirit voivat aikanaan hyödyntää laitteistoa koulutuksessaan.