MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Försvarsutbildningsföreningen

12.03.2020

MPK on päättänyt keskeyttää kaiken koulutustoimintansa 31.5.2020 saakka. Päätös perustuu hallituksen suosituksiin koronaviruksen hillitsemiseksi.

Hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Lisäksi suositellaan, että myös muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä.

— MPK:n koulutuksissa osallistujat ovat usein hyvinkin tiiviissä kontaktissa, joten olemme katsoneet, että turvallisuuden vuoksi on paras perua kaikki koulutustoiminnan hallituksen suositusten mukaisesti, korostaa MPK:n valmius- ja turvallisuuspäällikkö Juho Raulo.

Yli 500 osallistujan tapahtumien lisäksi hallitus suosittaa ei-välttämättömän toiminnan rajoittamista, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.

— Osassa Puolustusvoimien yksiköitä on jo rajoituksia voimassa ja on syytä olettaa, että niitä tulee lisää. Näin ollen MPK:n koulutustoiminnan järjestäminen tulisi muutenkin hankalaksi, Raulo jatkaa.

Peruutettujen koulutusten jo maksetut osallistumismaksut palautetaan

Monet MPK:n lähiaikojen koulutukseen ilmoittautuneet ovat jo ehtineet maksaa kurssimaksun. Kaikkien peruuntuvien koulutusten jo maksetut osallistumismaksut palautetaan ilmoittautuneille. Koulutuksen järjestävä piiri lähestyy ilmoittautuneita sähköpostitse ja kertoo ohjeet, miten osallistumismaksun voi saada takaisin.

Osa koulutuksista pyritään siirtämään syksyksi. Koulutuksen järjestävät piirit ovat suoraan yhteydessä osallistujiin mahdollisesti siirrettäviin koulutuksiin liittyen.

— Toivotaan, että koronaepidemia Suomessa menee nopeasti ohi ja meidän ja muiden toimijoiden varautumistoimenpiteet ehkäisevät epidemian leviämistä mahdollisimman hyvin, summaa Raulo.

Lisätieto hallituksen suosituksista

Lisätietoja:

Juho Raulo
Valmius- ja turvallisuuspäällikkö
juho.raulo@mpk.fi
p. 050 565 1180

Miia Iivari
Viestintäpäällikkö
miia.iivari@mpk.fi
p. 050 522 0024