MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Försvarsutbildningsföreningen

15. Hamina Tattoo –sotilasmusiikkifestivaali osui Puolustusvoimien 100-vuotis-juhlavuodelle. Samalle vuodelle osui myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) 25-vuotisjuhlavuosi, jota juhlittiin monin tavoin festivaaliohjelman täydennyksenä. Yksi näkyvin osa oli maanpuolustussoittokuntien esiinmarssi.

Yli 100 maanpuolustussoittkuntalaista yhteiskonsertissa

Taidokkaisiin suomalaisten ja kansainvälisten sotilassoittokuntien esityksiin toi täydennystä kaksi suomalaista maanpuolustussoittokuntaa, MPK Etelä-Suomen soittokunta ja MPK Savo-Karjalan soittokunta sekä ruotsalainen Hemvärnets Musikkår Jämtland –soittokunta. Soittokunnat esiintyivät niin Haminassa kuin sen lähiympäristössä omina kokoonpanoina ja keskiviikkona 1.8. kaikki kolme yhdessä reilun sadan soittajan voimin.

Hienoimpia hetkiä koettiin yhteiskonserteissa Kesäpuistossa ja Raatihuoneen torilla, joissa molemmissa tuhatpäinen yleisö nautti kuulemastaan. Innostuneita olivat myös soittajat, joille yhteiskonsertit ja niitä edeltäneet harjoitukset olivat unohtumattomia kokemuksia.

– Oli mieleenpainuva kokemus soittaa kauniin ympyräkaupungin vehreässä puistossa yli satapäisen orkesterin mukana. Ilmapiiri täyteen pakatulla puistolavalla oli soittajien kesken iloinen ja välitön,  kertoo MPK Etelä-Suomen soittokunnan alttosaksofonisti Satu Asplund-Jokinen.

– Helteinen sääkään ei haitannut taitavasti kootun ja monipuolisen ohjelmiston esittämistä. Kapellimestarit Elias Seppälä, Heino Koistinen, Mika Hirvonen ja Bengt Gidlöf vuorottelivat mammuttiorkesterin johtamista marssin, tangon, polkan ja latinorytmien tunnelmiin, Asplund-Jokinen jatkaa.

Haminassa pihat ja kadut täyttyivät musiikista

Hamina Tattoo -festivaalin kaltainen tapahtuma luo puitteen monipuolisille esiintymisille ja orkestereille, pienyhtyeistä mammutti kokoonpanoihin – viihteestä klassiseen musiikkiin. Pihat ja kadut täyttyvät musiikista, paikalliset asukkaat kuin myös ympyräkaupungissa vieraileva yleisö pääsevät nauttimaan sotilasmusiikin taidokkuudesta ja monipuolisuudesta.

Tähän kokonaisuuteen maanpuolustussoittokunnilla on tarjottavana sopivan mielenkiintoista osaamista, ja nyt kun Pohjoismainen yhteistyö ruotsalaisten kollegojen kanssa on saanut hienon päänavauksen.

 

Teksti: Elias Seppälä
Kuvat: Jouko Liikanen ja Pasi Lindroos