Siirry sisältöön
Vapaaehtoistoimija tarkastelee Taktiikan kieli -verkkokurssia.

Koronavirusepidemia ja siihen liittyvä ohjeistus keskeyttivät MPK:n lähikoulutuksen keväällä. Osa koulutuksista siirrettiin onnistuneesti webinaarimuotoon, ja esimerkiksi Taktiikan kieli -verkkokurssi saatiin avattua PVMoodlessa suunniteltua aikaisemmin. Kuva: MPK/Ossi Hietala

25.08.2020

Keväällä alkaneesta koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamasta lähikoulutuksen keskeyttämisestä huolimatta MPK on pystynyt toteuttamaan koulutusta kevään ja kesän aikana. Tämä näkyy MPK:n ensimmäisen puolen vuoden 2020 koulutusluvuissa. Koulutuspäiviä on puolessa vuodessa kertynyt reilut 9000.

MPK:n koulutusjohtaja Timo Mustaniemi katsoo, että vallitsevassa tilanteessa on pystytty mukautumaan olosuhteisiin, oppimaan uusia toimintatapoja ja järjestämään toimintaa haasteista huolimatta.

— Organisaationa teimme paljon onnistuneita muutoksia ja opimme paljon keväällä, kun koronaan liittyvä ohjeistus esti lähikoulutuksen järjestämisen. Mahdollisuuksien mukaan kursseja siirrettiin nopeasti lyhyiden webinaarien muotoon, ja tavallaan korona myös mahdollisti muutamien verkkokurssien suunniteltua nopeamman avaamisen yleisölle, Mustaniemi kertoo.

Myös lakimuutos vaikuttanut koulutustulokseen

Koulutusvolyymi on koronaviruksen ja lakimuutoksen seurauksena pienentynyt noin neljäsosaan viime vuosien alkuvuoden tuloksesta. Luvut eivät kuitenkaan ole suoraan vertailukelpoisia viime vuosikymmenen koulutuslukuihin, sillä vuoden 2020 alusta MPK on toteuttanut koulutusta uuden koulutusjärjestelmän mukaisesti.

— Koulutusjärjestelmämme ja sen yhteensovittaminen Puolustusvoimien kanssa hakee vielä hieman muotoaan, mutta alkuvuoden aikana on saatu arvokkaita kokemuksia uudistuneen lainsäädännön mukaisesta koulutuksesta. Niiden avulla omaa koulutustamme ja yhteistoimintaa Puolustusvoimien kanssa pystytään hyvin kehittämään tulevaa varten. Pienetkin kurssit on ehdottomasti kannattanut toteuttaa, Mustaniemi toteaa.

Naisten osuus koulutusluvuista yhä kasvussa

Kurssien osallistujista naisia on ollut lähes 1600 ja heidän osuutensa koulutuspäivistä oli yli 2300, eli ensimmäisen kerran yli neljännes kokonaistuloksesta.

Ennen koronavirusepidemian alkua 16—18-vuotiaita nuoria ehti osallistua tutustumistoimintaan ja muuhun koulutukseen reilut 300, ja heille kertyi lähes 500 koulutuspäivää. Keväältä jouduttiin siirtämään tai perumaan satojen nuorten osallistuminen koulutustapahtumiin, kuten suosituille nuorten turvakursseille.

Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla MPK järjesti lähes 300 kurssia, joista kertyi kaikkiaan yli 9000 koulutuspäivää yli 7000 osallistujalle. Koulutuksesta hieman yli puolet oli sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta ja reilu kolmannes varautumisen ja turvallisuuden koulutusta.

Lisäksi MPK:n verkkokoulutuksia on toteutettu tammi-kesäkuussa noin 3000 koulutuspäivän verran, mikä ei hallinnollisista syistä vielä näy koulutustuloksessa. MPK:n kouluttajia ja toimijoita on myös ollut alkuvuoden aikana paljon mukana Puolustusvoimien vapaaehtoisten harjoitusten toteuttamisessa. Syksyn suhteen koulutusjohtaja Mustaniemi on luottavainen:

— Nyt loppukesällä ja syksyllä koulutukset ovat päässeet hyvin vauhtiin. Toki koronatilanne näkyy osallistujamäärissä, mutta jos suurempaa toista aaltoa ei tule, meillä on syytä uskoa koulutuslukujen lähtevän nousuun.


Teksti: MPK/Ossi Hietala