Siirry sisältöön
Covid-19

04.03.2020

Koronaepidemian vaikutukset MPK:n toimintaan

Tekstiin on päivitetty Puolustusvoimien rajoitukset henkilöiden liikkumiseen sotilasalueilla, mikäli henkilö on alle 14 vuorokautta sitten palannut Suomeen THL:n määrittämiltä epidemia-alueilta (välilaskut huomioiden). Lisäksi on päivitetty epidemia-alue. 

MPK:n koulutuksissa suuri määrä ihmisiä kerääntyy yhteen ja oleskelee samoissa tiloissa joskus hyvinkin tiiviisti. Toistaiseksi MPK:n koulutukset järjestetään suunnitelmien mukaisesti. Kuitenkin koronaviruksen leviämisen johdosta myös MPK:n koulutustoiminnassa noudatetaan erityistä varovaisuutta. Kaikilla kursseilla noudatetaan alla olevia ohjeita, niin kauan kun koronatilanne on aktiivinen. Tarvittaessa päivitämme ohjeistusta.

Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. Ilmassa virukset eivät säily. On mahdollista, että virus tarttuu myös kosketuksen kautta.  Koronavirukset eivät kuitenkaan säily päiväkausia pinnoilla vaihtelevissa lämpötiloissa. Tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole todettu.  Taudin itämisajaksi on arvioitu 2–12 päivää, keskimäärin noin 5 päivää.

Ennen kurssia

  • Jos koet olevasi mahdollisesti altistunut tartunnalle tai kärsit kuumeesta tai hengitystieinfektiosta, peru kurssille osallistuminen matalalla kynnyksellä.
  • Jos olet oleskellut epidemia-alueella 14 vuorokautta ennen koulutuksen alkua, et voi osallistua koulutukseen. Puolustusvoimat rajoittaa henkilöiden liikkumista sotilasalueilla, mikäli henkilö on alle 14 vuorokautta sitten palannut Suomeen THL:n määrittämiltä epidemia-alueilta (välilaskut huomioiden). MPK noudattaa samaa käytäntöä kaikilla alueilla, joissa koulutusta järjestetään.
  • Tällä hetkellä Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea, Italia, Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa sekä Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio ovat epidemia-aluetta. Ajantasainen tieto epidemia-alueesta löytyy THL:n sivuilta
  • Kurssin järjestäjällä on oikeus kieltää sairaana saapuvaa osallistumasta kurssille.
  • Edellä mainituista syistä osallistumisensa peruneilta ei peritä kurssimaksua ja perumisen voi tehdä ilman lääkärintodistusta.
  • Kursseja valmistellessa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että järjestelyt mahdollistavat riittävästä käsihygieniasta huolehtimisen (pesupaikat, kertakäyttöiset käsipyyhkeet, käsidesi) ja ohjeistaa niiden käyttöön.

Kurssin aikana

  • Jos kurssin aikana tulee kuumetta tai hengitystieoireita, kerro tuntemuksista heti kouluttajalle ja kurssinjohtajalle.
  • Kiinnitä käsihygieniaan erityistä huomiota ja vältä turhaa kättelemistä.

Ohjeita tartunnan torjuntaan

  • Pidä kädet puhtaana. Pese kädet lämpimällä vedellä ja nestesaippualla ja muista kuivata hyvin.
  • Jos pesu vedellä ja nestesaippualla ei ole mahdollista, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta. Kun käytät alkoholipitoista käsihuuhdetta, ota kerralla määrä, jolla pystyt hieromaan kätesi kauttaaltaan.
  • Jos yskittää, yski kertakäyttöiseen nenäliinaan, heitä nenäliina sekajätteeseen. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski hihasi yläosaan. Älä yski kämmeneesi
  • Huolehdi yhteisruokailujen yhteyteen käsihuuhdetta.

Kurssin jälkeen

  • Jos saat oireita kahden viikon jälkeen kurssin päättymisestä, informoi asiasta kurssin järjestänyttä MPK:n piiriä.
  • Ota yhteyttä oman alueen terveyhdenhuoltoon viranomaisten ohjeiden mukaan

Lisätietoa