Siirry sisältöön
Ilmapuolustuspiirin vuoden 2019 kouluttajan palkinnonjakotilaisuus

20.12.2019

Ilmapuolustuspiirin vuoden 2019 kouluttajaksi on valittu Hanna Summanen Luonetjärven koulutuspaikan toimialueelta. Palkintokypärä luovutettiin Hannalle vuodeksi Luonetjärven ja Tikkakosken koulutuspaikkojen yhteisessä vuosipäivän tilaisuudessa 11.12.2019.  Hanna Summanen on ollut vuodesta 2013 alkaen mukana MPK:n toiminnassa ja kouluttajana vuodesta 2015 alkaen.  Kevätluonnetti 2019 harjoituksessa hän oli  johto- ja huoltokurssin kouluttajana. Hänen pitämänsä koulutukset ovat saaneet hyviä arvosanoja.

 MPK:n vuosipäivänä huomoidut henkilöt:

MPK:n kultainen ansiomitali luovutettiin Heikki Heinoselle MPK:n vuosijuhlassa 12.12.2019 Helsingissä.
Heinonen on ollut ilmapuolustuspiirin sitoutunut kouluttaja usean vuosikymmenen ajan. Lisäksi hän toimii Suomen Lentopelastusseuran hallituksen puheenjohtajana.
SAR-Lappi 2019 harjoituksessa elo-syyskuun vaihteessa hän saavutti erinomaiset tulokset yhteistoiminnassa alueen eri viranomaisten kanssa

Hopeiset ansiomitalit kunkin koulutspaikan omissa tilaisuuksissa:

  • Yliluutnantti Jani Pakarinen, Satakunnan lennosto
  • Ylikersantti Matti Petro, Karjalan lennosto
  • Koulutuspäällikkö Jukka Mutanen, Rissalan koulutuspaikka
  • Koulutuspäällikkö Markku Siuko, Pirkkalan koulutuspaikka

Rautaiset ansiomitalit

  • Viestiupseeri Petri  Matinlompolo, Lapin lennosto
  • Yliluutnantti Mikko Tiikkaja, Ilmasotakoulu
  • EVP majuri Jari Koski, Rissalan koulutuspaikan kouluttaja
  • Luutnantti Jasmine Söderlund, Pirkkalan koulutuspaikka
  • Vääpeli Timo Toratti, Someroharjun koulutuspaikka
  • Luutnanttii Helena Kahre, Luonetjärven koulutuspaikka