MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Förvarsutbildningsföreningen

 

Ilmapuolustuspiirin toimintavuosi 2018 on ollut työntäyteinen. Ilmavoimien juhlavuosi toi siihen oman positiivisen lisänsä. Yksi vuoden kohokohta oli kansainvälinen lentonäytösTikkakoskella.

Joulukuussa valmistellaan täyttä häkää tulevaa vuotta. Valmistelun osana pidetään sitoumuksen tehneille kouluttajakoulutusta ja lennostokohtaiset palautetilaisuudet. On aika pysähtyä ja kiittää toimintaan osallistuneita.

Tulevan vuoden kurssitarjontaa kehitetään. Uusina nostoina alkuvuodesta voidaan mainita Rissalassa pidettävä verkkoympäristökoulutus PVMOODLE maaliskuussa ja RPAS-kurssi Rovaniemellä huhtikuussa. Syksyllä pidetään piirin kouluttajille pv:n kouluttajaoikeuksia tuottava kouluttajakurssi Pirkkalassa. Kannattaa seurata kurssitarjontaa ja olla yhteyksissä koulutuspäälliköihin.

Ilmapuolustuspiirin palkitsemiset

  • 6.12.2018
    Ilmapuolustupiiri onnittelee lämpimästi kaikkia ylennettyjä  ja palkittuja itsenäisyyspäivän osalta. 
  • MPK:n vuosipäivä 14.12.2018
    Vuoden kouluttajaksi on valittu ylil (res) Mika Kivelä Oulunsalosta
    MPK:n hopeinen ansiomitallin saajat ovat ylil Timo Tarvainen  Karjalan lennostosta ja kapt (res) Jari-Pekka Niemi. Jalkajäen ansioristin saa kapt (res) Heikki Juhani Mäkitalo.

Henkilöstövaihdoksia

Koulutuspäällikkö Kaisa Nikkilä siirtyi muihin tehtäviin lokakuussa. Vielä  kerran Kaisalle kiitoksia työstä ilmapuolustuspiirin hyväksi ja myönteisiä tuulia tuleviin tehtäviin.
Vuoden vaihteessa ilmapuolustuspiirissä aloittaa uutena työntekijänä kurssisihteeri Eila Keinonen. Hänen toimipaikkansa on Luonetjärvi. Ilmailu ei ole Eilalle täysin uusi asia sillä hän toimii mm. Ilmavoimien kiltaliiton Pilven Veikko -lehden toimituskunnassa. Tervetuloa Eilalle hyvään ilmapiiriin ja joukkoon.

Toimintavuosi 2019 – ammattitaidolla hyvässä ilmapiirissä

Ilmavoimien sodan ajan vahvuudesta yli 90 % on reserviläisiä. Joukkojen valmius edellyttää jatkuvaa harjoittelua ja ammattitaidon ylläpitoa. Näin valmistaudutaan parhaiten mahdollisiin uhkiin.

Ilmapuolustuspiiri on yhdessä lennostojen kanssa saanut valmiiksi tulevan vuoden yhteiset koulutusohjelmat ja niihin liittyvät kurssit. Näihin täsmäkoulutuksiin valituille reserviläisille tulee kutsut suoraan Ilmavoimilta. Muuhun koulutukseen tulee hakeutua MPK:n kurssitarjonnan kautta.

Ilmapuolustuspiirissä on keskiössä tulevana vuonna reserviläisten kouluttajakoulutus. Tämä tarkoittaa ylivuoteista vuosisuunnittelua sekä kurssien ja harjoitusten perusteellista suunnittelua, valmistelua ja toteutusta.

Ammattitaidolla ja hyvässä ilmapiirissä!