Siirry sisältöön

18.12.2020

Lounais-Suomen piirin 2020 palkittavat

3. luokan Vapaudenristi (VR 3) vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä

Komentajakapteeni (res) Iljin Kimmo

Vuoden kouluttaja – Raimo Hilden

Raimo Hilden on toiminut useamman vuoden ajan aktiivisena kyberkoulutuksen kehittäjänä piirissä, johtanut kursseja ja
innostanut uusia toimijoita mukaan. Erityisenä ansiona Raimon kohdalla voidaan nostaa kevään toiminta koronan alkaessa, kun
hän otti yhteyttä ja halusi kehittää sekä aloittaa piirissä Kyber-koulutukset etänä ja verkossa.
Näitä koulutuksia Raimon johdolla on tehty useita vuoden aikana ja ne ovat olleet niin opetukseltaan kuin osallistujamääriltäänkin
erittäin menestyksekkäitä.
Raimon määrätietoinen ja säntillinen toiminta kurssien suunnittelussa, valmistelussa, kurssin aikana ja sen jälkeen on esimerkillistä
toimintaa osoittavaa ja juuri MPK:n ohjeistuksen mukaista.

Vuoden vääpeli – Huhtamaa Jarkko

Jarkko Huhtamaa on toiminut pääosin Niinisalon varuskunnan alueella olevissa harjoituksissa ja vastannut useista
vaativista harjoituksista huollon ja tuen osalta. Hän on rauhallinen ja oma-aloitteinen sekä innostava toimija.
Hänen johdossaan muiden on helppo työskennellä ja harjoituksiin on mukava tulla. Hän on kehittänyt omaa osaamistaan ja
tuonut kehitysideoita sekä ajatuksia myös MPK suuntaan.

MPK:n hopeinen ansiomitali (MPK h am)

Yliluutnantti Fresenius Eetu
Ylivääpeli Lehtinen Viljo
Everstiluutnantti Lindeman Joni
Puheenjohtaja Merilahti Timo
Sotilasmestari Mikkonen Marko
Sotilasmestari Silvander Marko
Alikersantti Sitkiä Pasi
Kapteeni Vuorisalo Timo

MPK:n rautainen ansiomitali (MPK r am)

Kapteeni Auramo Jari
Ylikersantti Hassinen Harri
Koulutuspäällikkö Heinonen Teijo
Korpraali Huovinen Joni
Ylikersantti Juhola Tero
Kersantti Kajander Jone
Kapteeni Laitinen Pertti
Koulutussihteeri Mastromarino Sari
Ylikersantti Norbäck Juhani
Alikersantti Nummijoki Markku
Kersantti Ojala Janne
Ylikersantti Palomäki Jouko
Vääpeli Peltoniemi Antti
Sotilasmestari Salminen Timo
Alikersantti Salonen Jarno
Vääpeli Sillantie Jari
Alikersantti Rantala Rami
Sotamies Rohkimainen Tauno
Vääpeli Valkeapää Kalevi

Maanpuolustusnaisten Liitto (MNL)
Yrittäjä Huhtala Pia

Naisten Valmiusliitto (NVL)
Rouva Aittala Kirsi