Siirry sisältöön
Kuvituskuva kolme sotilasta auringonlaskussa rannalla

KONFLIKTI PRESS FINAL HIRES MARKUS KOTIAINEN

28.04.2023

MPK tukee Aku Louhimiehen uutta Konflikti-toimintasarjaa nykypäivän sotilastaitoisilla avustajilla. Avustajaksi voi hakeutua, jos on noin 18-40-vuotias varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen palveluksen suorittanut.

Konflikti on tarina pienestä suomalaisesta rannikkokaupungista, jossa valmistaudutaan juhlimaan juhannusta. Tuntemattomat erikoisjoukot ottavat yllättäen alueen haltuunsa. Kaappaajien tavoite ja alkuperä on tuntematon. Valtaajat esittävät vaatimuksia Suomelle. Koko yhteiskunta joutuu pohtimaan kysymyksiä: Miten meidän tulisi toimia? Minkälaisiin uhrauksiin olemme valmiit?

– Sarjan lopputuloksen kannalta on erityisen tärkeää, että löydämme asiantuntevia ja uskottavia avustajia erilaisiin sotilasrooleihin. Meillä oli onnistunut kokemus Tuntemattoman Sotilaan kuvauksissa yhteistyöstä MPK:n kanssa ja siksi on hienoa saada jälleen tehdä yhteistyötä osaavien MPK:n vapaaehtoistoimijoiden kanssa, Aku Louhimies toteaa.

Myös Puolustusvoimat on mukana tuotannossa varmistamassa, että sarjassa sotilaallinen toiminta on realistista ja Puolustusvoimien koulutuksen mukaista. MPK:n rooli avustajatuessa on luonnollinen osa tuotannon tukemista. Tuotanto toteutetaan pääosin touko-elokuussa viikkojen 21-34 aikana.

– Tämä on hyvä tilaisuus päästä kurkistamaan ison televisiotuotannon maailmaan. Mukaan tarvitaan avustajia esittämään suomalaisia sotilaita ja varusmiehiä, vastapuolen tunnistamattomia sotilaita, turvamiehiä, tai muita siviiliasusteisia aseistettuja henkilöitä sekä erikoisjoukkosotilaita, Louhimies jatkaa.

Mitä avustajilta toivotaan?

Konflikti-toimintasarja sijoittuu nykyaikaan ja avustajilta tarvitaan nykypäivän modernit sotilastaidot tuntevia, uskottavia sotilaita. Kaikkien avustajien tulisi täyttää seuraavat kriteerit:

  1. Ikä: noin 18–40 vuotta
  2. Pituus: noin 170-185 cm
  3. Koulutustausta: varusmiespalvelus tai naisten vapaaehtoinen palvelus käyty
  4. Fyysinen kunto: hyvä
  5. Englannin kielen taito
  6. Mahdollisuus osallistua useamman viikon aikana vähintään muutamana arkipäivänä

Plussaa on, jos omistaa M05-takin ja -housut sekä mustat varsikengät.

Tuotannon tueksi haetaan avustajia kahteen erilaiseen tarpeeseen. Mukaan tarvitaan varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen palveluksen suorittaneita avustajia yksittäisiin päivinä sekä kokeneempia avustajia, joilta vaaditaan enemmän sotilaallista osaamista ja aseenkäsittelykokemusta. Tarpeen on myös taito olla luonteva kameran edessä ja syöttää pieniä repliikkejä.

Miten mukaan?

Mukaan voi hakeutua lähettämällä kirjallisen hakemuksen, kokovartalokuvan ja lyhyen esittelyvideon itsestään osoitteeseen: avustajat@backmannhoderoff.com

  1. Lyhyt esittelyteksti ja vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
  • Nimi
  • Ikä
  • Pituus
  • Puolustusvoimien koulutustausta
  • Oma mielipiteesi tämänhetkisestä sotilastaitojen tasosta ja fyysisestä kunnosta
  • Onko sinulla jotain sotilaallisia erikoistaitoja, esimerkiksi puolustusvoimien ajolupa, sukeltaja tms.?
  • Kuinka monta arkipäivää näillä viikoilla käytettävissä?
  • Onko sinulla M05-takkia, – housuja ja varsikenkiä?

2. Lyhyt esittelyvideo (30 sek)

3. Kokovartalokuva

Lisätietoja avustajatarpeista: avustajat@backmannhoderoff.com

Uusi MTV:n ja C Moren toimintasarjan ohjauksesta Sarjan ohjauksesta vastaa Aku Louhimies, joka on käsikirjoittanut sarjan yhdessä Andrei Alénin, kirjailija Helena Immosen ja käsikirjoittaja Jari Olavi Rantalan kanssa. Sarjan näyttelijäkaartissa nähdään muun muassa Peter Franzén, Sara Soulié ja Pirkka-Pekka Petelius.