Siirry sisältöön

20.05.2020

Koulutustoiminta käynnistyy Pohjanmaalla 1.6.2020 alkaen

Valtioneuvoston väljentämien kokoontumisrajoitusten myötä pienimuotoisen koulutustoiminnan käynnistäminen on kesäkuun alusta lähtien mahdollista. Käytännössä tämä tarkoittaa alle 50 henkilön kursseja, joiden aiheina ovat etupäässä ulkona toteutettavissa oleva koulutus kuten ammuntakoulutus sekä fyysistä toimintakykyä kehittävä ja ylläpitävä koulutus.

Koronatilanne on edelleen aktiivinen ja koulutustoiminnassa tullaan huomioimaan erityinen varovaisuus. Kurssilaisille järjestetään hyvät mahdollisuudet käsihygieniasta huolehtimiseen, kerrataan hygienian periaatteita, koulutus toteutetaan väljästi ja mm. sallitaan kasvosuojuksen käyttö. Kursseille ilmoittautuneiden ennakko-ohjeistusta tarkennetaan ja tartunnalle altistuneen tai kuume- tai hengitystieoireisen kurssilaisen kynnystä peruuttaa osallistuminen madalletaan entisestään.

Pohjanmaan maanpuolustuspiiri on jo avannut koulutuskalenteriin ensimmäisiä kesäkuussa järjestettäviä kursseja. Uusia kursseja avataan sitä mukaa, kun niiden järjestäminen varmistuu, kuitenkin jo ensi viikolla. Kannattaa siis käydä tarkastamassa koulutuskalenterin tarjonta säännöllisesti!

Kesäkuun koulutustarjontaa Pohjanmaalla:

06.06-06.06.2020 Pistooliammunnan ABC, Alavus 7220 48 07029  

07.06-07.06.2020 Kivääriammunnan ABC naisille, Alavus 7220 48 07071

12.06-14.06.2020 Eloonjäämiskoulutus 1, Maalahden harjoitusalue 7320 42 71053

13.06-14.06.2020 SPOL kouluttajakoulutus POHMPP, 7320 13 01087

27.06-27.06.2020 Reservin kenttäkelpoisuusmarssi, Maalahden harjoitusalue 7320 11 46041

27.06-28.06.2020 Sotilaspoliisi 1, Maalahden harjoitusalue 7320 11 01045