Siirry sisältöön

10.06.2020

Hyviä uutisia!

Koulutusta on päästy jatkamaan kesäkuussa. Aloitimme viime viikonloppuna kolmella ampumakurssilla Santahaminassa ja jatkoimme tiistaina historiallisella marssilla Kivikossa.

Kolmelle erilliselle kivääri- ja pistoolikurssille osallistui 76 henkilöä ja kaikki olivat erittäin tyytyväisiä koulutuksen jatkamiseen ja toki myös koulutukseen. Tilaisuudessa noudatettiin erityistä varovaisuutta ja ampujat käyttivät joka toista ampumapaikkaa, käsidesiä oli varattu runsaasti sekä aseet ja kuulosuojaimet desinfioitiin ennen uusia ampujia.

Kivikon urheilupuistossa järjestettiin ensimmäistä kertaa loppuunbuukattu sotahistoriallinen maastomarssi, jossa tutustuttiin ensimmäisen maailmansodan aikaisen Helsingin maalinnoituksen rakenteisiin. Reitin varrella oli luolia ja taisteluhautoja ja kurssille otettiin turvallisuussyistä vain 15 henkilöä. Mutta huoli pois. Elokuussa mennään toisaalle samankaltaisellle marssille ja Kivikkokin on toki mahdollista toistaa. Kurssinjohtajana toimi monesta tuttu Harri Kaijansinkko ja kiitos maestrolle hienosta come back:sta.

Tästä jatketaan toki kesä vielä pienimuotoisesti, mutta syksyllä isosti. Loppuvuoden kalenteriin on tulossa noin 170 kurssia ja niitä putkahtaa sinne liki päivittäin. Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin kalenteri löytyy täältä https://mpk.fi/etela-suomi/

Jos jotakuta arveluttaa onko kurssitus turvallista niin kyllä teemme kaikkemme turvallisuuden eteen. MPK:n toiminnan ydin on olla turvallisuuden tuottaja eikä päinvastoin. Tilanteen mukaan päivittyvät ohjeet löydät täältä https://mpk.fi/ajankohtaista/mpk/oheita-osallistujalle/

Tervetuloa kurssituksiimme jo kesällä!