MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutus
Försvarsutbildning

27.09.2020

Puolustusvoimat ohjaa ja valvoo vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta operatiivisista perusteista johdetuin tavoittein. Tämä tarkoittaa koulutustapahtumien operatiivisten perusteiden antamisen, suunnittelun järjestämisen ja toimeenpanon valvontaa. Kaartin jääkärirykmentti ohjaa ja tukee Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin toteuttamaa sotilaallista valmiutta palvelevaa (SOTVA) koulutusta määrittelemällä nousujohteisen sotilaskoulutuksen kannalta koulutustapahtumat, joita voidaan tukea tiloilla, alueilla, asiantuntijapalveluilla sekä materiaalilla (ml. ajoneuvot).

Kaartin jääkärirykmentin komentaja eversti Petteri Tervonen suoritti valvontatarkastuksen lauantaina 26.9 kahteen Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin toimeenpanemaan sotilaallista valmiutta palvelevaan kurssiin. MPK:n puolelta isäntänä toimi piiripäällikkö Petri Parviainen.

Santahaminassa esiteltiin Taistelupelastajakurssi, joka sai komentajalta kiitosta huikeasta ammattitaidosta sekä kurssisisällöstä, jossa hyödynnetään varusmiesten Koulutus2020-kurssirakennetta ja -verkkomateriaaleja.

Kontulassa perehdyttiin Esikuntajohtamisen kouluttajakurssiin. Eversti Tervonen totesi, että kurssi on ”MPK:n reserviläiskoulutuksen kärkituote ja on tärkeää, että kouluttajaosaamista levitetään myös muualle Suomea”.

Eri keskusteluissa tuli hyvin selväksi, että komentaja arvostaa MPK:n toimintaa ja piiriä tärkeäksi tekijäksi Kaartin jääkärirykmentin poikkeusolojen joukkojen henkilöiden osaamisen kehittämisessä. Puolin ja toisin kiiteltiin myös joukko-osaston ja piirin välistä erinomaista yhteistoimintaa, mikä on mahdollistanut piirin koulutustoiminnan jatkumisen näinä poikkeuksellisina aikoina.

Taistelupelastajakurssin johtaja, ylikersantti res. Antti Elolähde perehdyttää komentajaa kurssirakenteeseen.

 

Everstiluutnantti evp. Kari Sainio (oikealla) on toiminut esikuntakurssin mentorina. Kuvassa eversti Tervonen vasemmalla ja piiripäällikkö Parviainen keskellä.

 

Esikuntakurssin johtaja, kapteeni res. Sami Hotakainen esitteli Kontulassa mm. esikuntakurssin koulutusohjelman rakenteen.

 

 

 

Teksti: Petri Parviainen, kuvat Petri Parviainen ja Vesa Sundqvist