Siirry sisältöön
SAR Lappee 2019 harjoituksen johtoa Lappeenrannan lentokentällä.

SAR Lappee 2019 harjoituksen johto esitteli harjoituksen medialle ja sidosryhmille Lappeenrannan lentokentällä ennen harjoituksen alkua.

23.08.2019

Kaakkois-Suomen piirin alueella Lappeenrannassa järjestetään ensimmäistä kertaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ( MPK) Ilmapuolutuspiirin ja Meripelastuspiirin etsintä- ja pelastusharjoitus SAR Lappee 2019 viikonvaihteessa 23.–25. elokuuta. Harjoitukseen osallistuu noin 50 henkilöä eri puolelta Suomea.

Harjoituksen tarkoituksena on lisätä paikallisten viranomaisten tietoutta vapaaehtoisjärjestöjen käytettävyydestä etsintä- ja pelastustehtävissä. Lisäksi harjoituksen tavoitteena on samalla kehittää ja hioa vapaaehtoisjärjestöjen sisäistä yhteistoimintaa.

SAR-harjoituksella on pitkä historia Pohjois-Suomessa, jonka alueilla harjoitus on järjestetty reilun viimeisen kymmenen vuoden aikana 11 kertaa. Harjoituksen johtaja Heikki Väänänen Ilmapuolustuspiiristä kertoo harjoitusta edeltäneessä tiedotustilaisuudessa, miksi kaakon kulmalle harjoitus päädyttiin järjestämään:

– Nyt harjoituksen läpi vetävät kokeneet joukot tulevat muualta Suomesta, mutta jatkossa olisi tarkoitus, että täälläkin pystytään harjoittelemaan samoilla teemoilla paikallisin voimin. Saimaa on iso vesistö ja etsintä- ja pelastustehtäviä on täälläkin. On hyvä, että viranomaiset tunnistavat vapaaehtoissektorin mahdollisuudet avustaa kyseisissä tehtävissä.

SAR Lappee käynnistyy perjantai-iltana 23.8. alkupuhuttelulla ja tehtävänannolla Maasotakoululla. Kyseessä ei ole sotilaallinen harjoitus vaan Puolustusvoimat tukee harjoitusta koulutus-, majoitus- ja huoltotiloillaan. Harjoituksen operatiivisen päivän tukikohtana lauantaina käytetään Lappeenrannan lentokentän kupeessa sijaitsevan paikallisen ilmailuyhdistyksen tiloja. Harjoitus saattaa näkyä ja kuulua jonkin verran lentokentän läheisyydessä sekä Linnoituksen niemestä eteläisen Saimaan ilma- ja vesialueilla.

Drone mukana ensimmäistä kertaa

SAR-harjoituksessa on mukana MPK:n vapaaehtoisten aktiivien lisäksi henkilöitä ja kalustoa Suomen Lentopelastusseurasta ja Suomen Meripelastusseurasta. Viranomaisista harjoitukseen osallistuu Etelä-Karjalan pelastuslaitos.

– Pääpaino harjoituksessa on etsittävien kohteiden löytämisessä ja kohteelle opastamisessa. Harjoituksessa on mukana ainakin 4 cessna-tyyppistä lentokonetta ja 2 venettä, yksi pelastuslaitokselta ja toinen Meripelastusseuralta. Johtosuhteet vastaavat tositilannetta, mutta poliisi ei ole tällä kertaa mukana harjoituksessa.

Harjoituksen johtokeskus sijoitetaan Joutsenoon pelastuslaitoksen tiloihin. Väänänen avaa, että ilma- ja vesialustoiminnan johto ohjaa harjoitusta pelastusviranomaisen kanssa suoraan sieltä, mistä oikeassakin vastaavassa tilanteessa tilannejohtaminen tapahtuisi:

– Olemme suunnitelleet harjoitukseen kaksi etsintäaluetta eteläiselle Saimaalle, jonne muun muassa lavastetaan öljynvahingon tiedustelu- ja torjuntatehtäviä sekä lähisaaristoihin henkilöetsintätehtäviä. Lisäksi hyödynnämmeensimmäistä kertaa SAR-harjoituksessa dronea lähietsintään.

Öljyvahinko lavastetaan Saimaalle ankkuroidulla kelluvalla muovilla ja se on merkattu poijuin muita vesillä liikkuvia varten.

– Kun harjoituskohde ”löydetään”, muovi poijuineen kerätään Saimaalta pois. Henkilöetsinnässä MPK:n kaakon paikalliset aktiivit toimivat etsittävinä henkilöinä lähialueen saarissa, joten tässä pääsemme harjoittelemaan oikeilla henkilöillä. Tämä saattaa olla välillä haastavaa, varsinkin jos oikeassa tilanteessa henkilö ei esimerkiksi haluaisi itseään löydettävän.

Harjoituksen tapahtumia voi seurata MPK Kaakkois-Suomen Facebookista lauantain 24.8. aikana.