MPK – Maan kattavin kokonaisturvallisuuden kouluttaja

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Försvarsutbildningsföreningen

04.12.2018

Vuoden kouluttaja on palomestari, joka kuuntelee kasariheviä
Teksti ja kuva: Sirkka Ojala

MPK:n Tampereen koulutuspaikan vuosijuhlaa vietettiin Satakunnan lennostossa 1. joulukuuta. Tilaisuudessa vuoden 2018 kouluttajan palkinnon pokkasi, Hämeen Jääkäripataljoonan aliupseerikoulun sotilaspoliisilinjalta ensimmäiset oppinsa kouluttamiseen saanut Jarkko Savilepo. Tamperelainen 46-vuotias Savilepo on ollut mukana MPK:n toiminnassa jo vuodesta 2012 lähtien. Aktiivisena kouluttajana ja kurssinjohtajana Jarkko on toiminut vuodesta 2014 alkaen. Jarkko toteaa, että hänen ns. lempilapsiaan ovat lähitaistelukoulutus, joka koostuu kolmiosaisesta kokonaisuudesta sekä ampumakoulutus. Jarkko toimii myös puolustusvoimien perusammuntojen johtajana ja hän on poliisihallituksen hyväksymä voimankäytön kouluttaja. Jarkko sanoo mielellään kouluttavansa muita, mutta haluaa myös kohentaa omaa osaamistaan kouluttautumalla. Ammatiltaan Savilepo on palomestari ja hän työskentelee nykyisin Satakunnan pelastuslaitoksella. Pelastajakurssilta Jarkko valmistui jo 90-luvun loppupuolella. Työvuosia onkin kertynyt jo parikymmentä, niistä hän on työskennellyt Kanta-Hämeen puolella yli neljätoista. Nykyinen Savilevon koulutus on insinööri palopäällystö AMK.
Jarkko on toiminut kouluttajana ensisijaisesti Pirkkalassa ja Parolassa, mutta tarvittaessa auton nokka on kääntynyt kotikulmilta Hervannasta myös Santahaminaan, Säkylään ja Tuusulan taistelukoululle, silloin kun Jarkon osaamista on kaivattu. Sotilasarvoltaan Jarkko on ylikersantti ja hän on myös Pohjois-Tampereen Reserviläiset ry:n jäsen. Maanpuolustustyö onkin aina ollut erityisen lähellä Jarkon sydäntä.
Jarkko kertoo maanpuolustuksen lisäksi harrastuksiinsa kuuluvan ammunnan ja monipuolisen kuntoilun. Hän pitää hyvästä ruoasta, matkailusta, suomalaisesta luonnosta ja kasarihevistä sekä Haloo Helsingistä.
Aiemmin koulutuspaikan komeaan kiertopalkintoon ovat saaneet nimensä huollon sydän Matti Riipinen 2016 ja koulutuspaikan lääkintävirtuoosi Kimmo Topi 2017.