Siirry sisältöön

Kurssilaiset opettelevat jäljestämistä.

02.05.2019

Hämeen maanpuolustuspiirissä Parolannummella järjestettiin 26.-28.4 Erikoisjoukkotoiminta/tiedustelu -kurssi, johon kokoontui noin 30 reserviläistä harjoittelemaan ja kouluttamaan kyseisille joukoille tärkeitä taitoja. Kurssin tavoitteena oli lisätä ymmärrystä vastaerikoisjoukkotoiminnasta ja luoda pohjaa havainnoinnin ja jäljestämisen taidoille.

Kurssilla harjoiteltiin kuvitteellista tilannetta, jossa vihollisen erikoisjoukot toimivat Suomen maaperällä. Tarkoituksena oli opetella tiedustelutaitoja, joilla selvitetään tällaista vihollisen toimintaa. Kyseisessä tilanteessa tiedustelu on erityisen haasteellista, sillä vihollisen erikoisjoukot pyrkivät tekemään kaiken täysin salassa. Erikoisjoukkojen vastainen tiedustelutoiminta perustuukin keinoihin, joissa esimerkiksi havainnoinnin ja jäljestämisen taidot ovat tärkeässä asemassa. Näiden taitojen hallitsemisessa on kyse tekniikan lisäksi myös ajattelutavasta ja mielentilasta.

Perjantai-iltana maastoon leiriytymisen jälkeen kurssi aloitettiin lyhyillä puheilla ja tutustumalla erilaisiin räjähteisiin. Kurssilaisille koulutettiin myös valonvahvistimien sekä lämpökameroiden käyttöä. Tunnelma oli kiinnostunut ja materiaalia tutkittiinkin melkein puolille öin.

Lauantaiaamu aloitettiin vihollisen erikoisjoukkojen tuntemisen sekä havainnoinnin ja jäljestämisen teorialla, jonka jälkeen kurssilaiset saivat itsenäisesti tutkia pihalla olevia jälkiä. Lounaan jälkeen heitä odottikin hieman erilainen tehtävä, jokaisen piti istua maastossa valitsemassaan sopivassa kohdassa kaksi tuntia, tekemättä mitään. Tehtävän erikoisuudesta huolimatta sillä oli tärkeä rooli. Tarkoitus oli avata meluisassa ja kiireisessä kaupunkiympäristössä turtuneita aisteja ja muuttaa mielentilaa niin, että havainnointi tarkentuu ja pienempienkin muutosten huomaaminen on mahdollista. Kurssilaiset saivatkin näiden kahden tunnin ajalta paljon uusia havaintoja ja huomasivat pian, miten heidän rauhoittuessaan ympäristö alkoi hahmottua aivan eri tavalla. Illalla kouluttajat vetivät käytännön koulutusta erilaisten jälkien tutkimisesta sekä arvioimisesta monenlaisilla pinnoilla. Jäljestäminen on hyvin yksityiskohtaista työtä, mutta siinäkin tärkeintä oli huomata isoimmat asiat: mitä, missä ja milloin.

Viikonloppu huipentui sunnuntaina partioimistehtävään, jossa päästiin vastaerikoisjoukkotoiminnan ytimeen. Kurssilaiset jaettiin partioihin, jotka lähetettiin selvittämään tietty alue jossa mahdollisesti vihollisen toimintaa. Tehtävä vaati aiemmin koulutettuja taitoja, erityisesti tarkkaa havainnointia. Annetulle maastoalueelle oli piilotettu perjantai-iltana näytettyjä räjähteitä, jotka kurssilaisten oli tarkoitus löytää.

Ennen kotiin lähtemistä kysyin osallistuneilta, mikä viikonlopun aikana oli mielenkiintoisinta tai haastavinta. ”Kyllä kaikki oli ihan tasaisen haastavaa”, kurssilainen Joel Latto nauraa. ”Liian helpolla soveltavissa tehtävissä ja muissa ei kyllä päästy. Jäljestämisessä huomasi kuitenkin sen, että jalanjäljistä tai autonjäljistä pystyi aika lyhyellä koulutuksella avaamaan jo kokonaan uuden maailman”, hän lisää.

Sää suosi kurssia koko viikonlopun, joka vietettiinkin varsin kesäisissä lämpötiloissa hyvässä tunnelmassa. Harjoituksen kouluttaja- ja tukitehtävissä toimivat MPK:n sitoutuneet vapaaehtoiset. Kurssille tarjoaa jatkoa Hämeen Ilves 2019 -tapahtumaan tuleva vastaava kurssi.

Kuvat ja teksti: Saija Kuisma