Siirry sisältöön

Kuva: Karo Holmberg

12.04.2019

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n nuorille tarjoama liikuntakoulutus käynnistyy Kunnossa inttiin -kurssien muodossa. Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri järjestää ensimmäisen Kunnossa Inttiin -kurssin 12.4.2019 Santahaminassa. Kurssille voivat osallistua kutsuntaikäiset ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvat nuoret sekä toiseen asteen opiskelijat.

Kurssin tavoitteena on nuorten fyysisen kunnon harjoittelun käynnistäminen ennen palvelukseen aloittamista sekä liikunnalliseen elämän tapaan kannustaminen. Kurssilla jaetaan lisäksi tietoa varusmieskoulutuksen sisällöstä ja fyysisestä vaativuudesta. Välisellisesti tavoitteena on varusmiespalveluksen keskeytysten vähentäminen sekä nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisy.

Kurssit sisältävät luentoja ja käytännön harjoituksia sekä tutustumista Santahaminan varuskuntaan. Kurssi koostuu kahdesta päivän mittaisesta lähijaksosta sekä etäjaksosta, jonka aikana kurssilaiset harjoittelevat MarsMars -applikaation suositteleman liikuntaohjelman mukaan.

Kurssit järjestetään yhteistyössä puolustusvoimien aluetoimistojen sekä lähialueiden kuntien ja oppilaitosten kanssa. Tavoitteena on, että kaikki MPK:n alaiset piirit järjestävät vuoden 2019 aikana vähintään yhden kurssin. Kurssitoimintaa kehitetään ja laajennetaan tulevina vuosina saatujen palautteiden perusteella.

Lisätietoja kursseista saat MPK:n koulutuskalenterissa, missä voit myös ilmoittautua kursseille.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Matti Santtila
Puh. 050 530 9236

Etelä-Suomen Maanpuolustuspiiri
Harry Sainio
puh. 040 903 1721