Siirry sisältöön
Sotilaita lumisessa metsässä kaivamassa poteroa.

Pioneerikurssilaiset työn touhussa.

Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri

Perustehtävämme on tuottaa suorituskykyä, osaamista ja toimintakykyä niin normaaliajan häiriötilanteisiin kuin poikkeusoloihinkin.

Tavoitteemme on olla tunnettu, arvostettu kiinnostava kokonaisturvallisuuden kouluttaja, jonka koulutus on sotilaallisesti painottunutta.

Menestystekijämme ovat erikoisosaaminen, vaikuttavuus, sitoutuminen ja aktiivisuus sekä tehokkuus ja laatu.

Koulutustarjontamme käsittää yli 200 kurssia, joihin osallistuu  5000 kurssilaista ja koulutusvuorokausia kertyy noin 12 000. 

Vapaaehtoisia toimijoitamme on noin 400. He toimivat muun muassa kouluttajan, ampumakouluttajan, kurssivääpelin, kurssinjohtajan ja harjoituksen johtajan tehtävissä. Uusia tehtäviämme ovat koulutuspaikkojen tiedottajat, sekä liikuntakouluttajat – kysy lisätietoja koulutuspäälliköiltä.

Erityispiirteemme ovat puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen yksiköt: Karjalan prikaati, Maasotakoulu, Kaakkois-Suomen aluetoimisto, Etelä-Savon aluetoimisto ja 1. Logistiikkarykmentti sekä Kaakkois-Suomen rajavartiosto ja Raja- ja Merivartiokoulu. Yksiköt ovat samaan aikaan koulutuksen tilaajia, tukijoita ja mahdollistajia. Kumppanien tuki mahdollistaa erinomaiset edellytykset monipuoliselle koulutukselle.

Toimimme neljällä koulutuspaikalla Haminassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Mikkelissä sekä kolmella toiminta-alueella Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

Kehitämme jatkuvasti erityisosaamistamme. Näin pystymme vastaamaan kehittyviin joukkojen suoritusvaatimuksiin ja henkilöstön osaamis- ja toimintakykyvaatimuksiin. Koulutuspaikkojen päätapahtumat ovat seuraavat.

  • Kouvolassa Kymijokiharjoitus
  • Lappeenrannassa yhteistoiminta viranomaisten kanssa, naisten koulutus sekä Rajavartiolaitoksen reservin koulutus mm. erikoisrajajääkärien vaativa koulutus
  • Mikkelissä ase- ja ampumakoulutus, jalkaväkikoulutus ja kranaatinheitinkoulutus, kenttämuonitus sekä Marskin marssi ja Kesäyön marssi.
  • Haminassa johtaja- ja kouluttajakoulutus, keskitetty aselajikouluttajakoulutus sekä Salpa-vaellus.

Varmistamme koulutuksen laatua  osallistujapalautteiden, kurssien itsearviointien ja auditointien avulla. Viime vuonna osallistujapalautteiden keskiarvo oli 4,3 asteikolla 1-5.

Uudistuvaa koulutustarjontaamme kuvaavat avoin oppimisympäristö, simulaattori- ja virtuaalikoulutus-, kyber-turvallisuus, fyysinen suorituskyky ja kenttäkelpoisuus sekä laajeneva ampumakoulutus.

Tervetuloa tutustumaan koulutustarjontaamme ja osallistumaan kursseille! 

Lisää turvallisuutta yhdessä


Nimi
Ajankohta
  • Kouluttajakurssi (MPK K1)

    6.2.2024 - 27.5.2024
    Karjalan Prikaati
  • Kurssinjohtajakurssi (MPK K2)

    5.3.2024 - 27.5.2024
    Karjalan Prikaati
  • Kurssivääpelikurssi

    12.3.2024 - 26.5.2024
    Karjalan Prikaati
  • Kunnossa inttiin kevät 2024 osa 1 ja 2

    6.4.2024 - 25.5.2024
    Karjalan prikaati
  • Pistooli perusammunta

    17.4.2024
    Lupinmäen ampumarata
  • RK E1 ammunta

    17.4.2024
    Lupinmäen ampumarata

Katso lisää koulutuksia tästä

Yhteystiedot

MPK
Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri

Postiosoite:
Lavolankatu 1
53600 Lappeenranta

Käyntiosoite:

Lavolankatu 1
53600 Lappeenranta

Haminan koulutuspaikka

Postiosoite:
Kadettikoulunkatu 7
49400 Hamina

Käyntiosoite:
Kadettikoulunkatu 7
49400 Hamina

Kouvolan koulutuspaikka

Postiosoite:
Hallituskatu 7 F 3.krs
45100 Kouvola

Käyntiosoite:
Hallituskatu 7 F 3.krs
45100 Kouvola

Lappeenrannan koulutuspaikka

Postiosoite:
Lavolankatu 1
53900 Lappeenranta

Käyntiosoite:
Lavolankatu 1
53600 Lappeenranta

Mikkelin koulutuspaikka

Postiosoite:
PL 57
50101 Mikkeli

Käyntiosoite:
Tyrjäntie 9 rak 3 Karkialampi
50150 Mikkeli

 

kaakkois-suomi@mpk.fi
Facebook

Piiripäällikkö

Jyrki Niukkanen
+358 40 085 7701
jyrki.niukkanen@mpk.fi
MPK Kaakkois-Suomi

Koulutussihteeri

Ari Jussila
+358408475738
ari.jussila@mpk.fi
MPK Kaakkois-Suomi

Valmiuspäällikkö

Minna Rossi
050 3564845
minna.rossi@mpk.fi
Mikkeli
MPK Kaakkois-Suomi

Koulutuspäällikkö

Anssi Halonen
0400 205384
anssi.halonen@mpk.fi
Mikkeli
MPK Kaakkois-Suomi

Varastopäällikkö

Jussi Hämäläinen
+358 44 5959335
jussi.hamalainen@mpk.fi
Mikkeli
MPK Kaakkois-Suomi

Liikuntapäällikkö

Heikki Tonteri
0505510655
heikki.tonteri@mpk.fi
Mikkeli
MPK Kaakkois-Suomi

Valmiuspäällikkö

Tapio Lakela
+358 44 259 0905
tapio.lakela@mpk.fi
Kouvola
MPK Kaakkois-Suomi

Koulutuspäällikkö

Roy Ylijoki
+358453222356
roy.ylijoki@mpk.fi
Kouvola
MPK Kaakkois-Suomi

Koulutuspäällikkö

Katja Korjus
040 7217923
katja.korjus@mpk.fi
Kouvola
MPK Kaakkois-Suomi

Liikuntapäällikkö

Jari Vuorijärvi
0505427375
jari.vuorijarvi@mpk.fi
Kouvola
MPK Kaakkois-Suomi

Valmiuspäällikkö

Ville Hautamäki
040 5172950
ville.hautamaki@mpk.fi
Lappeenranta
MPK Kaakkois-Suomi

Koulutuspäällikkö

Pekka Rytkölä
050 5551062
pekka.rytkola@mpk.fi
Lappeenranta
MPK Kaakkois-Suomi

Koulutuspäällikkö

Mika Ramu
+358500631871
mika.ramu@mpk.fi
Hamina
MPK Kaakkois-Suomi

Koulutuspäällikkö

Petri Oikarinen
050 3085001
petri.oikarinen@mpk.fi
Hamina
MPK Kaakkois-Suomi

Tiedottaja

Kirsi Ojapelto
040 1759612
kirsi.ojapelto@gmail.com
MPK Kaakkois-Suomi

Tiedottaja

Ruuti Leisti
040 7328081
prk.leisti@gmail.com
Kymenlaakso
MPK Kaakkois-Suomi

Tiedottaja

Anna-Maria Sallinen
044 3060283
annamaria.sallinen83@gmail.com
Hamina
MPK Kaakkois-Suomi

Tiedottaja

Mika Haikala
mika.t.haikala@gmail.com
Lappeenranta
MPK Kaakkois-Suomi