Siirry sisältöön
Ammuntaharjoitukset

Kuva: MPK Etelä-Suomi

07.05.2020

Taloustutkimus Oy:n tekemän puhelingallupin mukaan vanhemmat ikäryhmät tuntevat maanpuolustusjärjestöt nuoria paremmin. Yli 50-vuotiaista suomalaisista Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) tunnistaa 84 % ja Reserviläisliiton (RES) 80 %. Maanpuolustuskoulutus (MPK) on taas tunnetuin 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa julkisoikeudellisen yhdistyksen tunnisti 30 % vastaajista.

– Tunnettuus kaikkien toimijoiden osalta on vuoteen 2019 verrattuna noussut, mutta tunnettuusjärjestys pysynyt samana, toteavat järjestöjen toiminnanjohtajat.

Suomalaisten parhaiten tuntema maanpuolustusjärjestö on RES 77 % tunnettuudellaan. Seuraavaksi tunnetuin on RUL, jonka tunnisti tutkimuksessa vähintään nimeltä 72 % vastaajista. Julkisoikeudellinen MPK oli tuttu noin viidennekselle (22%) vastaajista.

Maaliskuun viimeisellä viikolla toteutettu tutkimus tehtiin koronakriisin johdosta puhelingallupina, kun taas vuonna 2018 käytettiin haastattelututkimusta. Tämä voi osaltaan selittää tutkimuksen tuloksia.

Tavoitteena tunnettuuden kasvattaminen

Miehet tuntevat suomalaisen maanpuolustusjärjestökentän selvästi naisia paremmin.

– Meillä on vielä tehtävää naisten ja nuorten keskuudessa tunnettuuden kasvattamisessa. Maanpuolustus kuuluu kaikille, korostavat järjestöjen toiminnanjohtajat.

Vähintään nimeltä RES:n tunnisti tutkimuksessa 85 % miehistä, mutta vain 69 % naisista. RUL:n osalta vastaavat luvut ovat 77 ja 68 %

– Eroa on perinteisesti selitetty mm. sillä, että kolmeneljäsosaa miehistä suorittaa asepalveluksen ja saa siellä perustiedot puolustusjärjestelmämme toiminnasta.

Tunnettuus on pitkälti sidoksissa myös järjestön ikään. Yli 70 prosentin tunnettuuden omaava RUL on perustettu jo 1930-luvulla ja RES 1950-luvun puolivälissä. MPK toiminnan juuret ulottuvat 1990-luvun alkuvuosiin.

Näin tutkimus tehtiin

24.3.–31.3.2020 välisenä aikana tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse 1 004 iältään 15–79 -vuotiasta suomalaista ja data painotettiin vastaamaan vastaavan ikäistä Suomen väestöä. Tutkimuksen virhemarginaali koko otoksen osalta on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa mutta yksittäisissä vastaajaryhmissä tätä suurempi.

Koko tutkimusaineistoon pääset tutustumaan täältä.

Lisätietoa tutkimuksesta:

RUL:n toiminnanjohtaja Janne Kosonen, janne.kosonen@rul.fi tai 050 5810 819
MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen, pertti.laatikainen@mpk.fi tai 050 543 6151
RES:n toiminnanjohtaja Olli Nyberg, olli.nyberg@reservilaisliitto.fi tai 040 064 0755