Siirry sisältöön
Infograafi MPK:n vuoden 2024 koulutusluvuista, jotka esitellään tekstissä

22.01.2025

Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus kiinnostaa suomalaisia ennennäkemättömällä tavalla. Maanpuolustuskoulutus MPK:n koulutustulos ylsi uuteen ennätykseen vuonna 2024. Koulutusta järjestettiin 140 156 koulutuspäivää ja kursseja järjestettiin yhteensä 3 272. Luvut ovat kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla, ja halukkaita osallistujia olisi enemmänkin.

Puolustusministeriön asettama tavoite  MPK:n julkishallinnollisten tehtävien mukaisten koulutusten järjestämiseksi ylitettiin yli 26 000 koulutuspäivällä. Koulutuspäivien määrä kasvoi vuodesta 2023 yhteensä 21 prosenttia, mikä kertoo suomalaisten maanpuolustustahdon korkeasta tasosta ja MPK:n vapaaehtoisten kouluttajien ja toimijoiden korkeasta motivaatiosta.

Sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta (SOTVA) järjestettiin 103 712 koulutuspäivää ja muuta lakisäätiestä koulutusta lähes 23 000 koulutuspäivää. MPK:n muu lakisääteinen koulutus kattaa 16-18-vuotiaille nuorille suunnatun tutustumistoiminnan, naisille suunnatun maanpuolustukseen tutustuttavan koulutuksen sekä maanpuolustukseen liittyvät seminaarit ja tapahtumat. Lisäksi MPK:n piirit järjestivät kokonaisturvallisuutta vahvistavaa varatutumis- ja turvallisuuskoulutusta lähes 14 000 koulutuspäivää.

Maanpuolustustahto kanavoituu vapaaehtoisuudeksi

Suomalaisten maanpuolustustahto on ollut viime vuosina poikkeuksellisen korkealla, kuten Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselytutkimuskin osoittaa. MPK:n toiminnassa se konkretisoituu koulutuksiin osallistuvien ja sitoutuneiden vapaaehtoistoimijoiden osallistumismäärien kasvuna.

— Kiitos loistavasta koulutustuloksesta kuuluu ensisijaisesti sitoutuneille vapaaehtoisille kouluttajille ja toimijoille. Heidän panoksellaan ja motivaatiollaan käyttää vapaa-aikaansa kursseilla on iso merkitys Suomen reservin osaamisen ja kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa, kehuu MPK:n puheenjohtaja Juha Parkkonen.

Vuonna 2024 MPK:n koulutuksiin osallistuttiin yhteensä 86 663 kertaa ja yksilöityjä osallistujia oli 25 638. Vuodesta 2023 osallistumiskertojen määrä kasvoi 22 prosenttia ja yksilöityjen osallistujien määrä 16 prosenttia.

Kovaa ja korkeatasoista tekemistä

Kurssien määrä nousi 13,5 prosenttia verrattuna vuoteen 2023.

— Huomioitavaa koulutustuloksessa on se, että koulutuksen nousujohteisuus toteutuu, sillä suurin osa kurssilaisista osallistuu useammalle kurssille vuoden aikana. Toisaalta yksilöityjen osallistujien määrän noustessa voidaan päätellä, että myös uusia osallistujia tulee koko ajan lisää, MPK:n koulutusjohtaja Kari Pietiläinen tulkitsee tilastoja.

Sen lisäksi, että kurssien, koulutuspäivien ja osallistujien määrää on pystytty kasvattamaan myös koulutuksen laatuun ja nousujohteisuuteen on kiinnitetty huomiota. Yhteistyössä jäsenjärjestöjen ja aktiivisten vapaaehtoisten kanssa kehitetyt nousujohteiset koulutusohjelmat motivoivat osallistumaan useille kursseille. Koulutuksiin osallistujien antaman palautteen keskiarvo on 4,63 ja sitoutuneet kouluttajat ja toimijat antavat toiminnalle positiivista palautetta.

Sotilasasuinen tiedustelija laatii raporttia vihollishavainnoista suojassa vihollisen tähystykseltä.

Tiedustelu oli yksi suosituimmista koulutusaiheista vuonna 2024. Kuvassa tiedustelija laatii raporttia vihollishavainnoista suojassa vihollisen tähystykseltä MPK Lounais-Suomen Tähystystiedustelu KevätHuovi24-harjoituksessa. Kuva: Karo Holmberg / MPK

MPK:n maanpuolustus- ja puolustushaarapiireistä kerrotaan, että taistelu rakennetulla alueella, selviytymis- ja tiedustelukoulutus sekä kouluttajakoulutuksen peruskurssit ovat olleet suosituimpia koulutusaiheita ase- ja ampumakoulutuksen lisäksi. Vaikka kurssien kokoja ja määriä on pyritty kasvattamaan mahdollisuuksien mukaan, kaikki halukkaat eivät ole aina mahtuneet koulutuksiin.

MPK:n rooli reservin ja kokonaisturvallisuuden kouluttajana

MPK:n ja Puolustusvoimien strateginen ja operatiivinen kumppanuus on vahvistunut vuoden 2024 aikana entisestään. MPK:n järjesti Puolustusvoimien kohdennettujen tarpeiden mukaista, osallistujalle maksutonta sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta (SOTVA) yhteensä 57 430 koulutuspäivää, kun vuodelle 2024 sovittu tavoite oli 37 000 koulutuspäivää. Kaiken kaikkiaan SOTVA-koulutukseen osallistui yli 18 000 yksilöityä osallistujaa, mikä vaikuttaa merkittävästi Puolustusvoimien reservin suorituskykyyn.

Puolustuvoimain komentaja Janne Jaakkola kävelee parkkipaikalla muiden sotilasasuun pukeutuneiden kanssa.

Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola vieraili tarkastamassa MPK:n Hämeen Ilves -harjoituksen perustamista syyskuussa 2024
Kuva Panu Moilanen / MPK

MPK:n maanpuolustus- ja puolustushaarapiireistä kerrotaan, että taistelu rakennetulla alueella, selviytymis- ja tiedustelukoulutus sekä kouluttajakoulutuksen peruskurssit ovat olleet suosituimpia koulutusaiheita ase- ja ampumakoulutuksen lisäksi. Vaikka kurssien kokoja ja määriä on pyritty kasvattamaan mahdollisuuksien mukaan, kaikki halukkaat eivät ole aina mahtuneet koulutuksiin.

— Puolustusvoimien kohdennettujen tarpeiden mukaista sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen tulostavoite ylitettiin yli 50 prosentilla. Olemme valmiita kouluttamaan jatkossakin samalla tarvittavalla tasolla, mutta rahoituksesta ja resursseista puuttuu noin miljoona euroa, josta käydään edelleen keskustelua puolustusministeriön kanssa, korostaa MPK:n toiminnanjohtaja Antti Lehtisalo.

Vaikuttaa siltä, että suomalaisten halukkuus osallistua koulutukseen pysyy korkealla. MPK:n koulutus ei ainoastaan paranna reservin suorituskykyä, vaan tukee myös yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja resilienssiä. MPK:n koulutustarjontaa kehitetään jatkuvasti vastaamaan yhteiskunnan tarpeita.

MPK:n koulutus tukee puolustusselonteon ja Yhteiskunnan turvallisuusstrategian tavoitteita

Juuri julkaistussa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS) henkinen kriisinkestävyys ja yksilön osallistuminen nostettiin kokonaisturvallisuuden tärkeiksi pilareiksi. Turvallisuustaidoissa kouluttautuneilla kansalaisilla on paremmat valmiudet kohdata kriisitilanteita, tunnistaa ja torjua hybridivaikuttamista sekä osallistua koko yhteiskunnan turvallisuuden rakentamiseen.

YTS:n lisäksi vuoden lopussa julkaistu Valtioneuvoston puolustusselonteko ja alkuvuodesta 2025 valmistuva selvitystyö vapaaehtoisen maanpuolustuksen tavoitteista korostavat kokonaismaanpuolustuksen merkitystä yhteiskunnassa. MPK ja sen vapaaehtoistoimijat haluavat olla mukana rakentamassa turvallisuutta ja pitämässä huolta, että Suomi on maailman turvallisin maa jatkossakin.

Tutustu tarkemmin MPK:n vuoden 2024 toimintaan tästä linkistä löytyvästä vuosikatsauksesta.

Lisätietoa:

Antti Lehtisalo
MPK toiminnanjohtaja
+358 503883088
antti.lehtisalo@mpk.fi

Miia Iivari
MPK viestintäpäällikkö
+ 358 505220024
miia.iivari@mpk.fi

Teksti: Miia Iivari
Kuvat: Panu Moilanen ja Karo Holmberg / MPK