Samuel Latvanen näyttelee Suomen vihollista, ja se on hänestä hauskaa

10.5.2024

Samuel Latvanen, 30, Vantaalta on toiminut maalihenkilönä useaan otteeseen, niin MPK:n kuin Puolustusvoimienkin harjoituksissa.

Maalihenkilö on harjoituksen avustaja, joka voi esittää esimerkiksi vihollista tai asiattomasti paikalla olevaa henkilöä. Maalihenkilönä on hauskaa, Latvanen sanoo. 

– Kukaan ei arvostele sinun toimintaasi, vaan saat ottaa rennosti.

Yleensä kurssin johto luo tarinan, jota maalihenkilö noudattaa. Tarina saatetaan luoda vasta noin tuntia ennen harjoituksen alkamista, eikä vuorosanoja ei kirjoiteta etukäteen. Tilanne elää aina, joten maalihenkilönä pitää olla valmis improvisoimaan. Perimmäinen tarkoitus on luoda harjoitukseen actionia ja todellisen tilanteen tuntu.

Pitkässä harjoituksessa voi olla, että joutuu odottelemaan pitkän aikaa toimintaa. Esimerkiksi kohteensuojaamisen peruskurssilla, johon Latvanenkin osallistuu, tarkoitus on piilotella kohteessa ja odottaa, että ryhmä löytää sinut. 

– Maalihenkilöä ei ole tarkoitus satuttaa, Latvanen kertoo.

Tilanteet voivat olla toki rajuja, ja annettava käsky määrittelee voimankäytön. Vastaan pistetään oman harkinnan mukaan, kuitenkin niin, että harjoitukseen osallistuvat saavat kunnollisen käsityksen todellisesta toiminnasta.

– Kyllä sinut voidaan myös ampua – toki korkeintaan paukkupatruunalla, Latvanen sanoo.

Lisäksi käytössä voi olla KASI-liivi eli simulaattoriliivi, joka ottaa vastaan eri asejärjestelmistä lähtevät laserimpulssit. Niiden perusteella liivi kertoo taistelijalle ja keskusyksikölle, millaista vaikutusta eri asejärjestelmät taistelijalle aiheuttavat. Yleisesti ottaen maalihenkilö ei tarvitse erityisiä suojavarusteita. Joskus päällä on haalari, joskus taisteluliivi, esitettävän roolin mukaan. 

Harjoitustilanteessa käydään aina läpi turvallisuusohjeistus. Latvasen mukaan maalihenkilö aiheuttaa kuitenkin vähiten riskiä, ja tyypilliset vahingot saattavat koitua lähinnä henkilökohtaiselle omaisuudelle. Esimerkiksi matkapuhelin saattaa rikkoutua. Koulutuksen johtaja käy aina ryhmän kanssa läpi tilanteen ja antaa palautetta. 

Latvanen suosittelee lämpimästi maalihenkilönä toimimista. Se on rentoa ja hauskaa, hän toistaa useaan kertaan. 

Teksti ja kuvat: Nina Lilja ja Anne Sjöblad