Väestönsuojelu-kouluttajakoulutus huipentui Suojaan 2026 -harjoitukseen

Oranssiin huomioliiviin pukeutunut mies valmistelee väestönsuojan makuuloossien väliseinän asennusta vetämällä vihreää muovipressua seinäksi.

Väestönsuojakoulutus lähti vauhdikkaasti liikkeelle Savo-Karjalan maanpuolustuspiirissä kun MPK:n vapaaehtoiset kouluttajat olivat mukana suuressa kalliosuojaharjoituksessa Kuopiossa.

Suojaan 2026 oli syyskuun alussa Kuopion Savilahden Luolassa järjestetty kaksipäiväinen väestönsuojeluharjoitus, jossa testattiin käytännön tasolla suuren väestömäärän suojaamista erilaisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. MPK oli harjoituksessa vahvasti mukana väestönsuojakouluttajien kouluttajana tuottaen monipuolista varautumisosaamista viranomaisten tueksi.

– Väestönsuojelukouluttajakoulutus Savo-Karjalan maanpuolustuspiirissä sai alkusysäyksensä vuonna 2025, kun Kuopion kaupungin kokonaisturvallisuuden erityisasiantuntija Asko Muhonen ehdotti MPK Kuopion koulutuspaikalle osallistumista Paikallissuojautumisharjoitukseen. MPK:n vapaaehtoiset kouluttajat ja toimijat toimisivat harjoituksessa väestönsuojassa suojan toimintaa ja turvallisuutta ylläpitävissä ryhmissä, kertoo Kuopion koulutuspaikan valmiuspäällikkö Pekka Rytkölä projektin taustoista.

– Harjoitus oli tarkoitus toteuttaa syksyllä 2026, joten henkilöstön kouluttamiseksi oli aloitettava välittömästi suunnittelu- ja koulutustyö yhteistyössä Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen kanssa, hän kuvaa.

Huomioliiveihin pukeutuneet väestönsuojelukouluttajat valmistelevat kalliosuojan ovien sulkemista. Taustalla runsaasti median edustajia seuraamassa suoritusta.
Mittakaavaltaan poikkeuksellinen harjoitus keräsi runsaasti mediahuomiota ympäri maailmaa. Kuva: Raimo Jäykkä / MPK

Pikakoulutuksella kouluttajaksi ja käytännön tehtäviin

Jo ennakkoon tiedettiin, että harjoituksesta tulisi poikkeuksellinen. Osallistujia tulisi olemaan pari tuhatta ja käytössä olisivat ensimmäistä kertaa suojan todelliset puitteet – kerrossängyt, majoitusloossit, juomavesisäiliöt ja lopulta sulkuoven sulkeminen.

Koulutuksen pohjaksi otettiin MPK:n kalliosuojakoulutusohjelman mukaiset perus-, jatko- ja erikoiskurssit, joita muunnettiin paikallisiin tarpeisiin vastaaviksi. Koulutuksen teemaksi valittiin kouluttajakoulutus, jotta jatkossakin on mahdollisuus kouluttaa uusia henkilöitä väestönsuojelun tehtäviin.

– Väestönsuojelun peruskurssi järjestettiin Pohjois-Savon pelastuslaitoksella ja Neulamäen luolassa keväällä 2026, viisi kuukautta ennen harjoitusta. Kurssi sisälsi valmistavan teoriaopetuksen MPKMoodle:ssa ja kahden päivän lähijakson, jonka aikana tutustuttiin suojan rakenteeseen ja suojassa toimivaan organisaatioon. Koska kalliosuoja- tai väestönsuojeluosaamista ei ollut piirin alueella ennakkoon, kurssin koulutuksen tueksi saatiin kurssinjohtaja ja yksi kouluttaja Keski-Suomesta, Rytkölä kertoo.

Huomioliiveihin pukeutuneet väestönsuojakouluttajat harjoittelevat alkusammutustaitoja sammutuspeitolla piha-alueella Pohjois-Savon pelastuslaitoksen kouluttajan opastuksella.
Väestönsuojassa tarvittaviin taitoihin kuuluu myös alkusammutus. Osana kouluttajapolkua osallistujat saivat kokeilla sammutuspeiton käyttämistä Pohjois-Savon pelastuslaitoksen opissa. Kuva: Raimo Jäykkä / MPK

Vapaaehtoiset kouluttajat kehittivät osaamistaan pitkin kevättä ja kesää väestönsuojelun eri osa-alueilla ja kokoontuivat kertaalleen vielä opiskelemaan käytännön toimia jatkokurssille viikkoa ennen harjoitusta.

– Väestönsuojelun jatkokurssilla joukko jaettiin suojassa toimiviin ryhmiin toteuttamaan tehtäviään. Yksittäisten henkilöiden ja kokonaisten ryhmien toimintaa harjoiteltiin käytännössä esimerkiksi laittamalla luolaa sulkutilaan, kokoamalla suojan kalusteita suojautujia varten ja täyttämällä suojan juomavesisäkkejä, Rytkölä kuvailee.

Kurssinjohtaja Juha Vimpari kuvaili kurssin tunnelmaa innostuneen odottavaksi. Harjoitus oli jo ennalta kerännyt suurta kiinnostusta ulkomaita myöten ja paineet sen onnistumiseksi olivat suuret. Onneksi aktiivisten osallistujien ja taitavien kouluttajien myötä tavoitteeseen päästiin vaivatta.

– Jatkokurssilla toteutamme viime hetken harjoitteita ensi viikon harjoitusta varten. Tarkoitus on hyödyntää väestönsuojakouluttajakoulutuksen suorittaneita kurssilaisia harjoituksessa väestönsuojan käytöönotossa. Päästäänkin oikeassa tilanteessa kokeilemaan miten 2500 henkilön sijoittaminen tänne suojan tiloihin onnistuu ja miten mm. yöpyminen suojassa toteutetaan, Vimpari kuvaili jatkokurssilla.

Suojaan 2026 -harjoituksen väestönsuojakouluttajakoulutuksen kurssinjohtaja Juha Vimpari seisoo etualalla kalliosuojassa, takanaan kurssilaisia kasaamassa kolmikerroksisia sänkyjä.
Väestönsuojakouluttajien koulutuksesta vastannut kurssinjohtaja Juha Vimpari toi osaamistaan Savo-Karjalaan. Kuva: Raimo Jäykkä / MPK

Opittuja taitoja mitattiin tuhansien ihmisten suojaamisessa

Kouluttajakoulutuksen huipentuma oli 2.–3.9. pidetty väestönsuojelun erikoiskurssi, joka liittyi yhtenä osana Suojaan 2026 -harjoitukseen. Reilun vuoden ajan projektia luotsannut valmiuspäällikkö Pekka Rytkölä luonnehti harjoitusta onnistuneeksi.

– Kurssilaiset pääsivät toimimaan aidossa ympäristössä luolaan suojautuneiden koululaisten ja opiskelijoiden parissa. Kaikki henkilöt ja ryhmät toteuttivat todellisia tehtäviään ja kaikki saivat aidon kokemuksen toiminnasta suojaolosuhteissa. Toiminta yli 2000 suojautujan kanssa antoi kurssilaisille varmasti ikimuistoisen kokemuksen, hän kuvailee.

Suojaan 2026 -harjoitukseen osallistuneet opiskelijat makoilevat kolmikerroksisissa sängyissä luolan väestönsuojassa ja selaavat puhelimiaan.
Väestönsuojan tunnelma oli melko tiivis yli 2000 osallistujan siirtyessä luolaan. Todellisuudessa tilaa on tätäkin vähemmän, sillä luola on suunniteltu 7000 kansalaiselle. Kuva: Raimo Jäykkä / MPK

– Harjoitus oli samalla kurssilaisten koulutuksen sovellettu vaihe, jossa kurssin kouluttajat keskittyivät antamaan rakentavaa palautetta kurssilaisille heidän taidoistaan ja toiminnastaan. Oppimista syvensi siviilipalvelusmiesten osasto, joka pikakoulutettiin kurssilaisten toimesta ja jonka kanssa toteutettiin luolan ulkopuolella esimerkiksi säteilymittauksia suojavarusteisiin pukeutuneena, Rytkölä lisää.

Harjoituksen yksi odotetuimmista kohokohdista oli luolan saattaminen sulkutilaan. Turvallisuusryhmän johtaja Eerikki Pulkkinen oli harjoituksen alkaessa luottavainen saatuun koulutukseen ja uskoi kaiken sujuvan kuten oli suunniteltukin.

– Hetki sitten noin 2000 opiskelijaa saapui tänne suojaan ja kohta aletaan laittamaan ovia kiinni ja aloitetaan sulkutila. Tätä on harjoiteltu nyt pari viikonloppua niin päästään testaamaan käytännössä mitä on opittu, Pulkkinen kertoi harjoituksen käynnistyessä.

Suojaan 2026 -harjoituksen turvallisuusryhmän johtaja Eerikki Pulkkinen seisoo luolan edessä ulkona ja katsoo kameraan. Taustalla opiskelijoita kulkemassa luolaan sisälle.
Turvallisuusryhmän johtaja Eerikki Pulkkinen varmisti tiimeineen kaikkien osallistujien pääsevän suojaan ennen ovien sulkemista. Kuva: Raimo Jäykkä / MPK

Harjoitus sujuu suunnitellusti ja mieleenpainuvana kaikille, mutta erityisesti suojassa yöpyneelle joukolle. Aamulla osallistujat keräävät tavaransa kasaan, avaavat luolan ovet ja suuntaavat kotia kohti – aimo annos väestönsuojeluosaamista mukanaan.

– Suuri kiitos Asko Muhoselle, Jere Vihavaiselle, Hannu Heikkiselle, Juha Vimparille ja Marja-Leena Oinoselle sekä lukuisille vapaaehtoisille kouluttajille ja aktiivisille kurssilaisille, jotka tekivät mahdolliseksi tämän koulutuskokonaisuuden järjestämisen. Kuopiossa on nyt iso joukko ammattitaitoisia MPK:n väestönsuojelukouluttajia, joiden tukeen viranomaiset voivat luottaa, Rytkölä kiittää.

Kuvat: Raimo Jäykkä / MPK
Teksti: Pekka Rytkölä