18.06.2020
MPK:n verkkokoulutukset ovat yhä suositumpia. Verkkokoulutuksiin osallistujien määrä on viisinkertaistunut maalis-toukokuun välillä. Toukokuun lopussa verkkokoulutuksiin oli osallistunut yhteensä 2 853 henkilöä.
Tähän mennessä suosituin verkkokoulutus on ollut Taktiikan kieli, johon on osallistunut 619 henkilöä. Myös Sotilasjohtamisen ja sotilaspedagogiikan teoriaopinnot sekä B-ajolupakurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa.
— MPK:n puheenjohtaja Mika Hannula kannusti MPK:n organisaatiota nopeuttamaan ja ideoimaan verkkokoulutusten kehittämistä, kun koronatilanne tuli päälle ja jouduimme keskeyttämään normaalin koulutustoiminnan, kertoo toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen.
— On ollut ilo huomata, että niin työntekijät kuin vapaaehtoiset ottivat haasteen vastaan ja ovat näyttäneet taitonsa verkkokoulutuksen kehittämisessä tämän kevään aikana, Laatikainen kehaisee.
MPK jatkaa verkkokoulutusten kehittämistä ja vuoden 2021 aikana verkkokoulutusta tullaan järjestämään kaikissa piireissä.
— Eri puolilla Suomea kehitetään parhaillaan erilaisia mielenkiintoisia verkkokursseja niin kyberturvallisuuteen kuin varautumiseenkin liittyen, Laatikainen jatkaa.
Lisätietoa verkkokoulutuksesta: