Siirry sisältöön

25.05.2020

Valtioneuvosto on väljentänyt kokoontumisrajoituksia siten, että 50 henkilön kokoontumiset ovat kesäkuun alusta (1.6.2020) lähtien mahdollisia. Uusi linjaus mahdollistaa viranomaisohjeiden puolesta esimerkiksi erilaiset tapaamiset, sekä koulutuspaikkojen avaamisen hygienia- ja turvaohjeita noudattaen.

Pääesikunnan ohjeistuksen mukaisesti MPK:n koulutus Puolustusvoimien alueilla voidaan aloittaa seuraavien periaatteiden mukaisesti:

  • Koulutus on pienimuotoista (max. 50 henkilöä/kurssi).
  • Toiminnassa otetaan huomioon paikalliset olosuhteet ja varuskunnalliset linjaukset koulutuksen käytännön toteuttamisesta.
  • Koulutustilaisuudet järjestetään siten, että kurssilaiset eivät ole kosketuksissa varusmiehiin, PV:n henkilökuntaan, eivätkä he käytä samoja sisätiloja.
  • Koulutus pyritään järjestämään etupäässä ulkotiloissa (esim. ampumaradoilla).
  • Lähikontaktia (esim. EA-koulutus) edellyttävä koulutus aloitetaan aikaisintaan kesän jälkeen syyskaudella 2020.
  • Tiloissa ja koulutuspaikoilla tulee aina olla mahdollisuus käsien pesuun tai vähintään käsidesiä käytettävissä.

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiirin osalta tämä tarkoittaa lähinnä ammuntojen uudelleen käynnistämistä. Avoinna olevat kurssit löydät koulutuskalenterista.

Tutustu myös Osallistujan ohjeisiin.

Arkisto

  • Inga kategorier