Siirry sisältöön
F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän ohjaamon kuomu avoinna.

Kuva: MPK

28.09.2022

Tikkakoskella järjestettiin laatuaan ensimmäinen Ilmavoimien ja MPK:n yhteinen keskitetty kouluttajakoulutus. Yhteensä 120 reserviläistä kokoontui Ilmasotakoululle harjaantumaan kouluttajina ja oppimaan uusimpia tuulia muun muassa lentotekniikasta, johtamisjärjestelmästä ja taistelijan perustaidoista.

— Lentotekninen koulutus on MPK:ssa ollut jo pitkään hyvin korkealla tasolla, mutta nyt kouluttajakurssilla on päästy parantamaan osaamista taistelevan joukon toiminnassa: miten nykyaikainen liikkuva taistelutapa toimii, miten toimitaan komentoketjun katketessa ja miten esimerkiksi tuli-iskun jälkeen jatketaan toimintaa, kertoo lentotekniikan kouluttajakurssille osallistunut ylivääpeli Tuomas Terho.

MPK:n ja Puolustusvoimien tiivistyvä yhteistyö ja niin sanottu operatiivinen kumppanuus näkyy konkreettisesti myös Ilmavoimien ja MPK:n Ilmapuolustuspiirin nyt toteuttamassa koulutuksessa. Sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus on entistä tiiviimmin kytköksissä vapaaehtoisiin harjoituksiin ja kertausharjoituksiin.

— Erityisen tärkeää tässä kouluttajakoulutuksessa on, että opimme kouluttamaan taistelevan joukon toimintaa poissa lentokoneen luota. Tavoitteenamme on, että jatkossa MPK:n koulutukseen osallistuneet reserviläiset osaavat entistä paremmin toimia tehtävissään Puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin ja kertausharjoituksiin päästessään, Terho korostaa.

Uutta osaamista Ilmavoimien reserviläiskouluttajille

Vastaavaa keskitettyä kouluttajakoulutusta on aiemmin toteutettu ja kehitetty Maavoimien ja Maasotakoulun kanssa. Näissä harjoituksissa vuosien varrella kerättyjä hyviä käytänteitä päästiin nyt tuomaan ilmavoimalliseen koulutukseen. Tarve keskitetylle kouluttajakoulutukselle on ollut olemassa myös Ilmavoimissa.

— Reserviläisillä on erittäin tärkeä rooli osaajina ja kouluttajina, joten pyrimme tarjoamaan heille mahdollisimman laadukasta kouluttajakoulutusta, kertoo harjoituksen johtaja, kapteeni Anton Grabar Ilmavoimien esikunnasta.

Kapteeni Grabar toteaa, että yhtenä harjoituksen tarkoituksista on reserviläisten rekrytointi ja sitouttaminen kouluttajatehtäviin. Pääosalla osallistujista on jo sitoumus MPK:n toimintaan, mutta kouluttajakurssilaisten joukossa on myös uusia kasvoja, joiden toivotaan sitoutuvan kouluttajiksi.

— Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni nyt koulutettavista reserviläisistä jatkaa kouluttajatehtävissä sekä MPK:n SOTVA-kursseilla että Ilmavoimien reservin harjoituksissa. Reserviläisiä todella tarvitaan moniin tehtäviin, Grabar kertoo.

Kouluttajakoulutus mahdollistaa laajan ja laadukkaan harjoitustoiminnan

Maavoimien keskitetyssä kouluttajakoulutuksessa on nähty, että laadukkaat kouluttajakurssit lisäävät niin osallistujien tietoja, taitoja ja osaamista kuin intoa ja sitoutuneisuuttakin. Kursseja on järjestetty eri muodoissa vuosien ajan, ja uudistettu viimeksi vuonna 2021.

— Maavoimien kouluttajakurssit toteutetaan kolmivaiheisina, ja tänä vuonna ne huipentuvat orientaatio- ja etäjaksojen jälkeen intensiivijaksoon lokakuun puolivälissä, kuvailee MPK:n koulutusjohtaja Timo Mustaniemi.

Kouluttajakoulutusta on tulevina vuosina paitsi tarkoitus kehittää reserviläisiltä, Puolustusvoimilta ja MPK:n henkilöstöltä saadun palautteen perusteella, myös laajentaa nykyisestä.

— Merivoimissa vastaava koulutus on tarkoitus aloittaa viimeistään vuonna 2024, ja keskustelemme asiasta myös Logistiikkalaitoksen kanssa. Kouluttajakoulutuksella mahdollistetaan kiinnostuneiden ja osaavien reserviläisten toiminta ratkaisevan tärkeissä tehtävissä kouluttajina ja kurssien johtajina. Ajatus on, että he levittävät eri puolilla Suomea osaamisen laajaan reserviin, Mustaniemi tiivistää.

Lue lisää: Reservin aselajiosaajat kouluttajakoulutuksessa Haminassa
Lue lisää: Suojeluosaamista reserviläisille aselajikouluttajakurssilla (Helsingin reservin sanomat)
Lue lisää: Kouluttaja- ja toimijakoulutus
Lue lisää: Sitoutuminen MPK:n toimintaan

Teksti: MPK/Ossi Hietala

Arkisto

  • Inga kategorier