Siirry sisältöön

16.01.2020

MPK:n Pohjois-Suomen valmiuspäällikkönä Oulussa aloitti koulutuspäällikkö Juha Vihavainen.

Vihavainen aloitti työt MPK:n organisaatiossa 15.8.2013 koulutuspäällikkönä Pohjois-Pohjanmaan koulutus- ja tukiyksikössä. Sitä ennen hän palveli puolustusvoimissa yli 30 vuotta, joista viitisen vuotta eri kriisinhallintaoperaatioissa pääosin Balkanilla. Virkaura alkoi Oulussa Pohjan Prikaatissa, johon ajoittui myös pisin jakso yhteensä 16 vuotta. Tämän jälkeen palvelus jatkui Oulun alueen eri esikunnissa. Viimeisin kotimaan tehtävä oli Pohjois-Suomen Sotilasläänin esikunnassa operaatiokeskuksen päällikkönä, missä vastuulla oli tilannekuvan ylläpito, valmiuden säätely ja viranomaisyhteistyö. Vihavaisen toimipiste on Pohjois-Suomen Maanpuolustuspiirin piiritoimisto Oulussa.

 

 

MPK:n Pohjois-Suomen valmiuspäällikkönä Rovaniemellä aloitti kapteeni evp Antti Tölli.

Antti Tölli on palvellut puolustusvoimissa monialaisissa tehtävissä maavoimissa ja ilmavoimissa. Virkauran pisin jakso 14 vuotta oli Kainuun Prikaatissa Kajaanissa. Viimeisimpiä tehtäviä olivat Ilmavoimien esikunnassa operatiivisella suunnittelusektorilla ja Lapin lennoston esikunnassa samoissa tehtävissä. Antti Tölli aloitti työt MPK:n organisaatiossa 1.8.2014.

Tölli on perehtynyt vapaaehtoiseen maanpuolustukseen muun muassa Ilmavoimien esikunnassa, jossa hänen työtehtäviin kuului Ilmavoimien kertausharjoitusten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen suunnittelu. Kokonaisturvallisuus on hänelle tuttua alueellisilta maanpuolustuskursseilta sekä yhteistoiminta Lapin aluehallintoviraston toimeenpaneman sisäisen turvallisuuden toimeenpano-ohjelman laadinnassa ja toteutuksessa. Antti Töllin toimipisteenä on Rovaniemi.

Arkisto

  • Inga kategorier