Siirry sisältöön

Tikkakosken koulutuspaikan uusi koulutuspäällikkö Veikko Valli, Hämeen maanpuolustuspiirin piiripäällikkö Matti Eskola ja Tikkakosken koulutuspaikan väistyvä vanhempi koulutuspäällikkö Riku Tenhunen. Kuva: Panu Moilanen.

23.04.2019

Tikkakosken koulutuspaikan vanhempi koulutuspäällikkö Riku Tenhunen (kuvassa oikealla) jättää tehtävänsä MPK:ssä huhtikuun lopussa. Riku, joka on varmasti yksi keskisuomalaisen maanpuolustuskentän tunnetuimmista toimijoista, aloitti MPK:n silloisessa Keski-Suomen koulutus- ja tukiyksikössä vuoden 2012 alussa. Myöhemmin hän toimi myös KOTU-yksikön päällikkönä siihen saakka, kun KOTU-yksiköt MPK:n organisaatiouudistuksen myötä lakkautettiin. Tämän jälkeen Riku siirtyi nykyiseen tehtäväänsä, jossa Rikun viimeinen työpäivä on 30.4.2019.

Uutena määräaikaisena koulutuspäällikkönä Tikkakosken koulutuspaikalla on aloittanut Veikko Valli (kuvassa vasemmalla). Veikko on varmasti useimmille TIKOPAn aktiivitoimijoille jo ennestään tuttu. MPK-toiminnan lisäksi hänellä on taustaa myös mm. Suomen Punaisen Ristin ensiapuryhmästä ja palveluskoiratoiminnasta. Veikon ohella TIKOPAn vahvuudessa jatkavat edelleen koulutuspäällikkö Aarne Markko ja varastopäällikkö Erkki Karvinen.

Rikun läksiäisiä vietettiin 23.4. Jyväskylässä. Samalla käytiin läpi tulevan kesän ja loppuvuoden kurssitarjontaa.

Keski-Suomen aluetoimisto kiitti Rikua hyvästä yhteistyöstä ja lahjoitti hänelle Panssariprikaatin standaarin, jonka luovutti aluetoimiston päällikkö Teijo Oksanen. Kuva: Panu Moilanen

 

Teksti ja kuvat: Panu Moilanen

Arkisto

  • Inga kategorier