Siirry sisältöön

20.08.2024

Savo-Karjalan maanpuolustuspiirin Kuopion koulutuspaikan valmiuspäällikkönä aloitti 1.8.2024 Pekka Rytkölä (majuri evp). Rytkölä toimi aiemmin MPK Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin Lappeenrannan koulutuspaikalla koulutuspäällikkönä.

Suurimman osan virkaurastaan Puolustusvoimissa Rytkölä on palvellut monissa tehtävissä varusmiesten ja reserviläisten koulutuksen, koulutuksen suunnittelun sekä asevelvollisuusasioiden parissa. reserviläisten koulutuksen sekä asevelvollisuusasioiden parissa. Palveluspaikkoina ovat olleet Kaartin Jääkärirykmentti, Etelä-Suomen Sotilasläänin Esikunta, Maavoimien Esikunta ja Maasotakoulu. Lukuisten palveluspaikkojen lisäksi kokemusta on kertynyt kansainvälisistä tehtävistä. Koulutukseltaan Rytkölä on sotatieteiden maisteri.

MPK:n Lappeenrannan koulutuspaikalla Rytkölä on vastannut koulutuspaikan ase- ja ampumakoulutuksesta, panssarintorjuntakoulutuksesta sekä ryhmänjohtajien johtamiskoulutuksesta. Uudessa valmiuspäällikön tehtävässä Pekka vastaa mm. kurssien suunnittelusta, vapaaehtoistoimijoiden ohjaamisesta ja reserviläiskouluttajien käytöstä.

Toivotamme Pekan lämpimästi tervetulleeksi Savo-Karjalan maanpuolustuspiiriin ja Kuopion koulutuspaikalle niin henkilökunnan kuin vapaaehtoisten puolesta. Pekan tavoittaa osoitteesta pekka.rytkola@mpk.fi ja numerosta 050 555 1062.

Aiempi valmiuspäällikkö Jukka Mutanen jatkaa toistaiseksi koulutuspäällikön tehtävissä Kuopion koulutuspaikalla.

Arkisto

  • Inga kategorier