Siirry sisältöön

06.04.2019

Jos on parin viime vuosikymmenen aikana ollut mukana MPK:n touhuissa ja varsinkin Hälvälässä, ei ole voinut olla törmäämättä Tuomas Komuun. Hänen ja MPK:n tiet kohtasivat jo silloin, kun Maanpuolustuskoulutusyhdistys otti ensi askeleitaan.
– Tulin mukaan vuonna 1993 eli silloinkin, kun toiminta nykymuodossa alkoi. Marraskuussa oli ensimmäinen tilaisuus, jossa koulutettiin viestiasioita ja ennen kaikkea suunniteltiin tulevia kursseja.
MPK:n toimintaan lähteminen oli Komulle lähes itsestäänselvyys.
– Valtakunta oli syvän laman kourissa ja kertausharjoitukset aivan minimissään ja halusin pitää tiedot ja taidot yllä. Ja halusin olla vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä mukana.
Tätä ajatusta hän toteutti paitsi toimimalla kouluttajana myös osallistumalla itse lukuisille kursseille.
– Aktiivisuus vaihteli tietysti vuosittain, kun työkomennukset rajoittivat osallistumismahdollisuutta.
Kun MPK:n toimintaa lähdettiin lähes tyhjästä rakentamaan, oli isojen tapahtumien rakentaminen paljon työläämpää kuin nykyään.
– Harjoitusten tukitehtävissäkin toimiville se tarkoitti paljon kokouksia, maastotiedusteluja ja vastaavaa ennakkotyötä.

Toimiston tiskissä

Tuomas Komun tukitehtävässä isoa osaa niin määrällisesti kuin ajallisestikin on ollut harjoitustoimiston pyörittäminen. Huollon ja varustamisen lisäksi harjoitustoimisto on tiski, mikä käynnistää ja usein myös sulkee koko ”harjoitusrumban”.
Harjaantuminen kantakorttipelissä ei jäänyt huomaamatta Puolustusvoimienkaan piirissä ja useasti kävi kh-käsky hoitamaan asioita myös Vekaranjärven suunnalle.
Vaikka Tuomas Komun ura MPK:n ”sopimusotilaana” loppui jo viime vuoden puolelle, ei tarkoittanut lopullista erkaantumista vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä. Kun Varusmiessoittokunnan taistelijatutkintoharjoituksessa oli henkilöstövajausta harjoitustoimistossa, niin osaava paikkaaja löytyi yhdellä puhelinsoitolla…

Kahdella kielellä

Pitkään MPK-uraan mahtuu monenlaisia, ehkä vähän harvinaisempiakin tehtäviä.
– Kahdesti olen ollut ruotsalaisen sotilassoittokunnan yhteysupseerina ja ikimuistettavaa oli olla maaliosastona Porin prikaatin varusmiesten jouha-harjoituksessa.
Kun kysyy, että mitä tilalle, nyt kun Hälvälässä oleskelu jää vähemmälle, ehkä uusi harrastus?
– Siihen ei aika riitä, hän vastaa.
Oman aikansa vie muun muassa Siriuksen päivittäinen liikuttaminen. Turvallisuuspolitiikka, maanpuolustus ja sotahistoria ovat edelleenkin Tuomas Komun kiinnostuksen kohteita.

Teksti ja kuvat: Matti Hilska

Arkisto

  • Inga kategorier