Siirry sisältöön
MPK:n vuoden henkilöt isojen kilpien kanssa

MPK:n vuoden toimihenkilö Milja Muikku, vuoden kouluttaja Pasi Parkkila ja vuoden viestijä Kari Rönnqvist Kuva: Karo Holmberg/MPK

20.12.2023

MPK:n vuoden 2023 henkilöt palkittiin valtakunnallisessa 30. vuosijuhlassa Ritarihuoneella 14.12.2023. Perinteisten palkitsemisten lisäksi valittiin juhlavuoden kunniaksi viisi vuoden toimijaa. 

Vuoden toimihenkilö Milja Muikku

MPK Savo-Karjalan koulutussihteeri Milja Muikku on todellinen moniosaaja, jonka arvo piirin ja koko MPK:n toiminnassa on poikkeuksellisen laaja-alaista. Hän kykenee laadukkaaseen toimintaan niin hallinnollisissa, viestinnällisissä kuin koulutuksellisissa tehtävissä. Perustehtäviensä ohella Milja on aina valmis tukemaan ja ohjaamaan oman piirin työntekijöiden lisäksi myös muille MPK:n työntekijöille valtakunnallisesti.

Milja tulee helposti toimeen ihmisten kanssa hänellä on rakentava ja ohjaava ote sosiaalisessa kanssakäymisessä. Leimaa antavaa hänen toiminnassaan on itseohjautuvuus, oma-aloitteisuus ja tarkkuus.

Vuoden kouluttaja Pasi Parkkila

Pasi Parkkila on toiminut MPK:n sitoutuneena kouluttajana jo vuodesta 2010. Hänet tunnetaan laaja-alaisesta ammattitaidostaan ase- ja ampumakouluttajana Ilmapuolustuspiirissä ja muualla MPK:ssa. Pasi on esimiestensä ja vertaistensa arvostama, erittäin aktiivinen, innostava kouluttaja ja tiimipelaaja, jonka työn jälki on poikkeuksetta kiitettävää.

Parkkila on hankkinut ja ylläpitänyt osaamistaan osallistumalla kaikille tehtäviensä edellyttämille MPK koulutustarjonnan mukaisille kursseille. Hänen logistiikan osaamistaan on käytetty MPK:n koulutustoiminnan lisäksi Puolustusvoimien harjoitusten tukena.

Vuoden viestija Kari Rönnqvist

Kari Rönnqvist on antanut äänen MPK:n ruotsinkieliselle koulutukselle niin alueellisen kuin valtakunnallisen median haastatteluissa. Ruotsinkieliseen koulutukseen on vuonna 2023 kohdistunut poikkeuksellisen paljon huomiota, ja Rönnqvist on aina ollut käytettävissä haastatteluissa ja vaikuttanut myönteisesti MPK:n maineeseen osaavana koulutuksen asiantuntijana ja kehittäjänä.

Rönnqvist on poikkeuksetta onnistunut tuomaan haastatteluissa esille MPK:n viestinnän painopisteiden mukaiset viestit ymmärrettävällä ja ihmisläheisellä tavalla. Lisäksi hän on oma-aloitteisesti luonut MPK:n suosituimman ruotsinkielisen sosiaalisen median kanavan Instagramiin ja jakaa siellä säännöllisesti ja laadukkaasti tietoa MPK:n koulutuksista.

Vuoden vapaaehtoistoimijat

Vuoden vapaaehtoistoimijat

30. juhlavuoden erikoiskategoriassa palkittiin vuoden vapaaehtoistoimijat
Kuva Karo Holmberg/MPK

 

Bo Aminoff

Bo Aminoffin panos MPK Etelä-Suomen harjoitusviikonloppujen mahdollistajana on merkittävä. Hän laittaa itsensä likoon viikonlopusta toiseen. Bo toimii Helsingin koulutuspaikalla Santahaminan Radioniemessä varustamistiimissä, joka on keskeisessä asemassa siinä miten Santahaminassa toimeenpantavat kurssit alkavat ja päättyvät sujuvasti. Bo Aminoff ahkerana, kohteliaana, pyyteettömänä ja hänen asenteensa ja käytöksensä on esimerkilliset. Hän on tiiminsä kantavia voimia ja luo olemuksellaan ja toimillaan hyvää ilmapiiriä ympärilleen.

Hannu Kekkonen

Hannu Kekkonen on ollut mukana MPK:n toiminnassa vuodesta 2002 lähtien ja osallistunut 299 tapahtumaan pääosin harjoitusten huoltopäällikön ja vääpelin tehtävissä. Hän on ollut Meripuolustuspiirin merkittävä toimija huollon ja harjoitusten tuen järjestelyissä piirin koko toiminta-alueella. Sen lisäksi hän on osallistunut huollon järjestelyihin ja kurssien toteutukseen MPK Lounais-Suomen piirissä. Kekkonen johtaa esimerkillään, hän on luotettava ja osaava toimija, joka kokemuksensa avulla järjestää tuen kurssin ja harjoitusten johtajien toivomalla tavalla.

Maire Kärkäs

Maire Kärkäs on ollut MPK:n toiminnassa mukana vuodesta 2009 alkaen osallistuen 276 eri kurssille kurssinjohtajana, kouluttajana ja kurssivääpelinä. Maire on toiminut Lahden ja useiden muiden koulutuspaikkojen muonitusryhmän johtajana muonituskursseilla.

Maire on omalla persoonallisella tyylilläänsaavuttanut varauksettoman kunnioituksen MPK:n koulutukseen ja toimintaan osallistuneilta. Myös Puolustusvoimat on käyttänyt Mairea omissa vapaaehtoisissa harjoituksissaan muonituksen tukena.

Tomi Muurinen

Tomi Muurinen on osallistunut MPK:n toimintaan vuodesta 2017 alkaen yhteensä 80 kurssille. Hän on toiminut harjoituksen vääpelinä tai huoltopäällikkönä kymmeniä kertoja.

Muurinen on rauhallinen ja johdonmukainen muiden arvostama huollon moniosaaja. Hän on aina valmiina ottamaan vastuun harjoitusten huollosta. Erityisesti Muurinen on kunnostautunut useiden isojen harjoitusten huoltopäällikkönä vastaten harjoitusten huollon suunnittelusta ja toimeenpanosta.

Jari Pyykönen

Jari Pyykönen on ollut aktiivisesti mukana MPK:n toiminnassa jo yli kaksikymmentä vuotta, joista sitoutuneena toimijana ja kouluttajana yli yhdeksän vuotta. Jari tunnetaan koko Pohjois-Suomen alueella huollon ammattilaisena. Hän kykenee suunnittelemaan ja organisoimaan suurten harjoitusten huoltoa, muonitusta ja perustamista. Tätä toimintaa hän myös mielellään kouluttaa muille osallistujille ja asiasta kiinnostuneille.

Pyykönen on aktiivisesti kehittänyt osaamistaan valtakunnallisissa keskitetyissä Puolustusvoimien tarjoamissa koulutuksissa.

Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!

Arkisto

  • Inga kategorier