Siirry sisältöön

MPK palkkaa valmiuspäälliköitä aluetoimistojen yhteyteen. Valmiuspäälliköiden tehtävänä on muun muassa edistää paikallispataljoonien koulutusta. Kuva: MPK/Suvi Suovaara

25.10.2019

Vuoden 2020 alusta 14 uutta Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) valmiuspäällikköä aloittaa työnsä ympäri Suomea. Heidän ydintehtäviään tulee olemaan yhteistyö puolustusvoimien aluetoimistojen kanssa ja aktiivisten reserviläisten kouluttautumismahdollisuuksien kehittäminen etenkin paikallisjoukoissa. Keskeisimpiä tehtäviä ovat  sekä vapaaehtoisten rekrytointi, valmius- ja turvallisuussuunnittelu että koulutustehtävät.

— Valmiuspäällikkö on se henkilö, joka tuntee hyvin oman piirinsä reserviläiset, heidän osaamisensa ja halunsa osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen. Sitten hän sovittaa näitä haluja yhteen puolustusvoimien tarpeiden mukaisesti. Tämä on aito mahdollisuus parantaa koko Suomen valmiutta yhdessä, kertoo MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen.

Valmiuspäälliköt työskentelevät aluetoimistojen kanssa ja suunnittelevat reserviläisten täydennyskouluttautumista MPK:n sotilaallisia valmiuksia palvelevassa (SOTVA) koulutuksessa ja reserviläiskouluttajien kiertoa tiiviissä yhteistyössä puolustusvoimien ja paikallisjoukkojen kanssa.

Organisaatiomuutoksella lisää vaikuttavuutta julkisiin hallintotehtäviin

Uuden lain ja valmiuspäälliköiden rekrytoinnin myötä MPK pystyy tarjoamaan entistä monipuolisempaa, nousujohteisempaa ja laadukkaampaa SOTVA-koulutusta, jolla parannetaan reserviläisten sijoituskelpoisuutta.

Uusien valmiuspäälliköiden tehtävien perustaminen on prosessia, jossa MPK:n organisaatiota kehitetään vastaamaan uudistettua lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Uuden lainsäädännön myötä myös MPK:n organisaatiomuutos astuu voimaan 1.1.2020.

— Osaa valmiuspäälliköiden tehtävistä on tarjottu suoraan MPK:n nykyiselle henkilökunnalle, mutta kahdeksaan paikkaan haetaan uutta motivoitunutta osaajaa, Laatikainen jatkaa.

Uusien tehtävien lisäksi MPK:n organisaatiossa tehdään muutamia uudelleen järjestelyjä toiminnan tehostamiseksi. Ilmapuolustuspiirin Someron koulutuspaikan, MPK Etelä-Suomen Porvoon koulutuspaikan, Meripuolustuspiirin Kotkan ja Pohjanlahden koulutuspaikkojen toiminta sulautetaan osaksi muuta MPK:n piirien toimintaa

— Poistamme joitakin päällekkäisyyksiä toiminnastamme. Esimerkiksi Ilmapuolustuspiirin toiminta Rovaniemellä sulautetaan osaksi Pohjois-Suomen maanpuolustuspiirin toimintaa. Ilmapuolustuksellista koulutusta ja sen suunnittelua jatketaan kummankin piiripäällikön hyvässä yhteistyössä, avaa Laatikainen.

MPK kokonaisturvallisuuskoulutusta kehitetään edelleen

Julkisten hallintotehtävien lisäksi MPK kouluttaa kokonaisturvallisuuteen liittyvää varautumis- ja turvallisuuskoulutusta (VARTU). Tällaista koulutusta ovat esim. erilaiset maastotaitoihin, kansalaisten kybertaitoihin tai maatilojen varautumiseen liittyvät koulutukset

Lakiuudistusten myötä MPK on kirjoittanut uudelleen myös strategiansa, jossa on määritelty nousujohteisia tavoitteita myös VARTU-koulutukselle. MPK:n uusi strategia julkaistaan joulukuun puolivälissä.

— Uudistukset tulevat lisäämään MPK:n toiminnan vaikuttavuutta kaikilla sektoreilla. On ilo havaita, että MPK:n henkilökunnassa ja sitoutuneissa toimijoissa tuntuu olevan ihan uutta puhtia parantuvien toimintamahdollisuuksien myötä, toiminnanjohtaja summaa.

Lisätietoja:

Pertti Laatikainen
MPK:n toiminnanjohtaja
p. 050 543 6151

Arkisto

  • Inga kategorier