Siirry sisältöön
Pelastuskomentaja Jani Pitkänen ja piiripäällikkö Petri Parviainen

Pelastuskomentaja Jani Pitkänen ja MPK:n Etelä-Suomen piiripäällikkö Petri Parviainen allekirjoittivat 11.12.2019 yhteistoimintasopimuksen. Sopimus koskee reserviläisten ja muiden vapaaehtoisten kouluttamista Helsingin kalliosuojien käyttäjiksi. Kuva: MPK/Ossi Hietala

11.12.2019

Helsingin kaupungin pelastuslaitos ja MPK allekirjoittivat reserviläisten ja muiden vapaaehtoisten kalliosuojakoulutusta koskevan yhteistoimintasopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on, että MPK:n toteuttamissa koulutustapahtumissa koulutetaan vuosittain satoja henkilöitä väestönsuojelussa käytettävien kalliosuojien eri tehtäviin. Koulutuksen tärkein kohderyhmä ovat reserviläiset ja muut vapaaehtoiset, joilla on osaamista esimerkiksi pioneeri-, lääkintä- tai viestitehtävistä. Koulutuksella tuotetaan osaavia käyttäjiä Helsingin noin viiteenkymmeneen vahvaan kalliosuojaan.

Valmiutta kohotettaessa tai aseellisen selkkauksen uhatessa kalliosuojiin koulutettuja henkilöitä voidaan määrätä valmiuslain perusteella esimerkiksi johtamisen, käyttöönoton, kulunohjauksen, lääkinnän tai järjestyksenvalvonnan tehtäviin. Tuolloin henkilöt rekrytoidaan tehtävän ajaksi työsuhteeseen Helsingin kaupungille.

Koulutusresursseilla parannetaan väestönsuojelun suorituskykyä

Sopimuksen perusteella Helsingin kaupungin pelastuslaitos tukee MPK:n toteuttamaa kalliosuojakoulutusta muun muassa koulutustiloilla ja muilla resursseilla. Pelastuslaitoksen puolesta sopimuksen allekirjoittanut vs. pelastuskomentaja Jani Pitkänen totesi tilaisuudessa yhteistyön parantavan merkittävästi Helsingin väestönsuojelun kykyä toimia.

MPK:n puolesta sopimuksen allekirjoitti Etelä-Suomen maanpuolustuspiiri. Piiripäällikkö Petri Parviainen kiitti Pelastuslaitosta luottamuksesta maanpuolustuspiiriä kohtaan sekä painotti piirissä vallitsevaa intoa ja halukkuutta ottaa tehtävä vastaan.

Nousujohteinen koulutuskokonaisuus

MPK:n toteuttama kalliosuojakoulutus jakautuu perus-, jatko- ja erikoiskursseihin. Kaikille avoimen, verkkokurssina järjestettävän peruskurssin hyväksytysti suorittaneet voivat saada kutsun jatkokurssille. Viikonlopun kestävä jatkokurssi toteutetaan Pelastuslaitoksen osoittamassa kalliosuojassa ja lisäksi kurssi sisältää etäopintoja.

Jatkokurssin hyväksytysti suorittaneista henkilöistä muodostetaan väestönsuojelumuodostelma, ja erikoiskurssilla tämä joukko perehtyy sille osoitettuun kalliosuojaan ja sen erityispiirteisiin. Lisäksi koulutuskokonaisuuteen kuuluu kouluttaja- ja johtamiskursseja.

Kalliosuojakoulutusta on järjestetty MPK:n Etelä-Suomen maanpuolustuspiirissä vuodesta 2016 alkaen yhteensä 12 kappaletta, ja niille on osallistunut noin 200 henkilöä.


Lue lisää: Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen tiedote (STT)

Arkisto

  • Inga kategorier