Siirry sisältöön

MPK Pohjanmaan toiminnallinen ampumaharjoitus Kuva: Pasi Lindroos

22.08.2019

Valtioneuvostossa hyväksyttiin tänään 22.8.2019 asetus, joka mahdollistaa MPK:n keskeytyksissä olleen ampumakoulutuksen jatkamisen.

Esitys määrittää Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sotilaallisia valmiuksia palvelevan (sotva) ampumakoulutuksen sisällön, turvallista aseenkäsittely- ja ampumataitoa mittaavat ampumakokeet sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ammunnanjohtajien näyttökokeen. Asetus liittyy Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/853 aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonnasta annetun neuvoston direktiivin 91/477/ETY muuttamisesta kansalliseen täytäntöönpanoon.

Asetus tulee voimaan 1.9.2019.

– Hienoa että asetus hyväksyttiin hallitusohjelman mukaisesti. Se selkeyttää ja yhdenmukaistaa MPK:ssa annettavaa ampumakoulutusta, toteaa MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen.

MPK:n tavoitteena on, että asetuksen edellyttämät tehtävät ammunnan johtajien hyväksymiseksi saadaan toteutettua syyskuun loppuun mennessä ja asetuksen mukaiset ammunnat saadaan aloitettua lokakuun alussa. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus saada hyväksyttyä ammunnan johtajiksi ne, joilla on puolustusvoimien perusammunnan johtajaoikeus. Muiden MPK:n ammuntojen toteuttaminen edellyttää vielä yhteistoimintaa viranomaisten kanssa.

Koko asetukseen liitteineen voi tutustua valtioneuvoston sivuilla.

Arkisto

  • Inga kategorier