Siirry sisältöön

12.12.2019

MPK:n vuosijuhlassa palkittiin vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuneita ihmisiä yhteiskunnan eri sektoreilta. Palkittavien joukossa on niin reserviläisiä, viranomaisia, siviilejä, sotilaita, kuin kulttuuriväkeäkin.

— Voimme olla tyytyväisiä, kun monet ihmiset erilaisilla taustoilla haluavat olla mukana rakentamassa turvallista Suomea ja osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen, kehuu MPK:n puheenjohtaja Tapio Peltomäki.

Kultainen ansiomitali

Kultainen ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on ansiokkaasti, aktiivisesti ja pitkäaikaisesti toiminut valtakunnallisen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tehtävissä tai henkilölle, joka on pitkäaikaisella ja tuloksekkaalla työllään edistänyt yhdistyksen tavoitteita. Erityisiä ansioita voivat olla yhdistyksen ylemmät johtotehtävät, pitkäaikainen ja aktiivinen hallitustyöskentely sekä toiminta maanpuolustuskoulutusta koskevissa yhteistoimintaelimissä. Kultainen ansiomitali voidaan myöntää myös ulkomaalaiselle, joka on toiminnallaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti edistänyt yhdistyksen kansainvälisiä yhteyksiä. Ansiomitalin saajalta edellytetään, että hänen toimintansa on yleisesti arvostettua.

Kultainen ansiomitali myönnettiin seuraaville henkilöille:

  • Hallituksen puheenjohtaja Heikki Heinonen
  • Everstiluutnantti Timo Kesäläinen
  • Kenraaliluutnantti Paavo Kiljunen
  • Everstiluutnantti Markku Laine
  • Koulutuspäällikkö Eino Laulainen
  • Varastopäällikkö Olli Laurila
  • Kommodori Pasi Rantakari
  • Majuri Antti Rautiainen
  • Luutnantti Kari Rönnqvist
  • Prikaatikenraali Jukka Sonninen

Hopeinen ansiomitali

Hopeinen ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään viitenä erillisenä tai toisiaan seuraavina toimintavuosina ansiokkaasti toiminut yhdistyksen tai sen jäsenjärjestön vastuullisissa koulutustehtävissä tai vaativissa koulutusjärjestelyissä, yhdistyksen tai sen piirin toimielimissä tai muissa yhdistyksen hallituksen vastaaviksi katsomissa erityisissä tehtävissä. Hopeinen ansiomitali voidaan myöntää myös ulkomaalaiselle, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt yhdistyksen kansainvälisiä yhteyksiä.

Hopeinen ansiomitali myönnettiin seuraaville henkilöille:

  • Capt navy Jens Kofoed
  • Seargent major Peeter Land
  • Myyntiassistentti Sirpa Båga-Elgbacka
  • Erityisasiantuntija Jorma Kiviniemi
  • Elokuvaohjaaja Aku Louhimies
  • Toimittaja Jone Nikula
  • Johtaja Karim Peltonen
  • Företagsledningskonsult Kaj Pettersson
  • Majuri Petteri Tammi

Rautainen ansiomitali

Rautainen ansiomitali, joka rinnastetaan hopeiseen ansiomitaliin, voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään viitenä erillisenä tai toisiaan seuraavina toimintavuosina ansiokkaasti toiminut yhdistyksen vastuullisissa koulutustehtävissä tai muissa yhdistyksen keskustoimiston vastaaviksi katsomissa erityisissä tehtävissä.

Rautainen ansiomitali myönnettiin seuraaville henkilöille:

  • Luutnantti Ossi Hietala
  • Viestintäpäällikkö Miia Iivari
  • Toimitusjohtaja Thorbjörn Sirén
  • Ylikonstaapeli Ilari Vilén

 Maanpuolustusmitalit

Lisäksi MPK:n vuosijuhlassa jaettiin Maanpuolustusmitalit seuraaville henkilöille:

  • Kapteeni Marko Honkanen
  • Piiripäällikkö Kimmo Salo
  • Kapteeni Tero Oittinen
  • Ylijohtaja Marko Pukkinen
  • Prikaatikenraali Antti Lehtisalo
  • Puheenjohtaja Marisanna Jarva
  • Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen

Maanpuolustusmitaleihin voi tutustua maanpuolustusmitali.fi -sivustolla.

Koko MPK onnittelee kaikkia palkittuja!

Arkisto

  • Inga kategorier