Siirry sisältöön
Joukko ihmisiä nostelee letkassa varusteita veneestä

Kuva: Pasi Lindroos/MPK Pohjanmaa

31.07.2020

MPK:n koulutustoiminta käynnistyy tulevana viikonloppuna 1.8. alkaen. Eri puolilla Suomea järjestetään monenlaisia koulutuksia eri kohderyhmille.

Koulutuskalenterista löytyy tulevan kahden viikon aikana mm. eloonjäämis- ja luonnonmuonakoulutusta Pohjanmaalla ja Meripuolustuspiirissä, taisteluensiapua Savo-Karjalassa, sillanrakennusta Pohjois-Suomessa ja kuntotestejä ja ammuntaa useammallakin paikkakunnalla.

— Tuntuu hyvältä, että MPK pääsee vihdoin kunnolla toimintaan pitkän poikkeuskevään jälkeen, toteaa MPK:n koulutusjohtaja Timo Mustaniemi.

Suurimman harjoituskokonaisuuden järjestää MPK Pohjanmaa. Sommarö-harjoituksessa on yhteensä viisi kurssia ja harjoitukseen osallistuu noin 80 henkilöä. Harjoituksen aikana koulutetaan mm. tiedustelua, sotilaspoliiseja ja panssaritorjuntaa.

Seuraavana viikonloppuna MPK Pohjanmaa aloittaa Vaasassa Kesäyön marssien sarjan. Marsseja järjestetään Vaasan lisäksi Jyväskylässä, Mikkelissä ja Tuusulassa. Marsseille voi ilmoittautua vielä mpk.fi/kesayonmarssi

— Alun perin oli suunniteltu, että jokainen piiri olisi järjestänyt marssin. Järjestelyt jouduttiin kuitenkin perumaan kevään ja alkukesän koulutuskatkon vuoksi. On hienoa, että nämä neljä marssia saadaan kuitenkin järjestettyä ja pidettyä pitkä Kesäyön marssien perinne yllä, Mustaniemi jatkaa.

Kaikissa koulutuksissa otetaan huomioon erityiset hygienia- ja varovaisuusperiaatteet. Koulutuksiin ilmoittautuneille on lähetetty MPK:n ohjeet https://mpk.fi/ajankohtaista/mpk/ohjeita-osallistujalle/

Arkisto

  • Inga kategorier